Lähteekö oppisopimus lentoon?

Yksi hallituksen kärkihankkeista on toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistus. Valtiovalta on ehdottanut – monen muun asian lisäksi – uutta koulutussopimusmallia, joka mahdollistaisi joustavat polut työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistämiseen ja tutkinnon suorittamiseen käytännönläheisesti. Uudistuksen myötä myös oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta pyritään lisäämään.

Mikäli uudistus toteutuu, työnantajalle aiheutuvat kustannukset oppisopimuksesta pienenevät. Nyt oppisopimusopiskelija on työ- tai virkasuhteessa, ja hänelle maksetaan tes:n tai ves:n mukaista palkkaa. Koulutuskorvauksena työnantaja saa 20–150 euroa kuukaudessa. Työttömän palkkaamiseen oppisopimukseen tuki on jo huomattavampi: 30–50 prosenttia ensimmäisen vuoden palkkauskustannuksista ja 30 prosenttia koulutuksen loppuajalta.

On nykyinenkin oppisopimuskäytäntö toki monissa yrityksissä hyvin toimiva. Aina ei sopivaa, koulutettua henkilöä löydy työmarkkinoilta, tai omaa työntekijää halutaan lisäkouluttaa.

Lappeenrantalaisessa Karjalan Tili- ja Isännöintikeskuksessa on paraikaa oppisopimusopiskelija. Toimitusjohtaja Minna Kokki kertoo taustaa:

– Hän oli jo aiemmin ollut yhteydessä minuun ja kysellyt töitä. Toissa kesänä hänen soittaessaan olimme juuri hakemassa isännöitsijää, jolla olisi tekninen työtausta.

Jari Rannan 14 vuoden työkokemus lvi-alalta vastasi Kokin toiveita. Ranta itse ehdotti oppisopimusta ja nyt hän suorittaa isännöinnin ammattitutkintoa. Hän käy tietopuolisen opiskelun Kiinteistöalan koulutuskeskuksessa Kouvolassa ja on tyytyväinen opiskeluunsa.

Kokki kertoo, että he pyrkivät ohjaamaan käytännön työtä teoriaopintojen aiheiden aikataululla niin, että teoria ja käytäntö tukevat toisiaan.

– Alkuvaiheessa ohjaaminen kuormitti tietysti enemmän. mutta sitä mukaa, kun oppiminen edistyy, työntekokin alkaa sujua jouhevammin, jolloin ohjauksen tarve vähenee. Tämä on luontaista oppimista, kertoo Kokki tyytyväisenä.

MinnaKokki ja JariRanta
Jari Ranta opiskelee isännöinnin ammattitutkintoa Minna Kokin yrityksessä.

Työnantajalle tällä hetkellä maksettavaa koulutuskorvausta Kokki pitää vain nimellisenä. Hän odottaakin kovasti mahdollisen lakimuutoksen tuomaa huojennusta yrittäjille.

– Itse ehdottaisin, että oppisopimus muutettaisiin koulutussopimukseksi, ja palkka nousisi sitä mukaa, kun osaaminen lisääntyy. Sillä saataisiin oppisopimus lentoon!


Karjalan Tili- ja Isännöintikeskus

  • Arja ja Mikko Patrikainen perustivat vuonna 1982
  • omistajina Patrikaisten kolme tytärtä, joista Minna Kokki ja Hanna Patrikainen työskentelevät yrityksessä

  • henkilöstön määrä: 14

  • toimipaikka Lappeenrannassa

  • Kauppalehden Menestyjäyritys 2014

Artikkeli löytyy Yrittäjä 4/2015 -lehdestä sivuilta 22-23:  

https://issuu.com/etelakarjalanyrittajat/docs/eky_netti_4


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje