Ongelmat on tarkoitettu voitettaviksi

 

Uudistuminen, jatkuva kouluttautuminen, verkostoituminen. Nämä sanat vilahtelevat parikkalalaisen pitkän linjan yrittäjän Sanna Lötjösen puheessa tiuhaan.

 

Leipomoyrittäjänä yli 20 vuotta toimineella Sanna Lötjösellä todettiin ammattiastma muutama vuosi sitten. Oireita oli ollut jo vuosia, mutta lääkityksen avulla hän jatkoi sitkeästi työtään. Lopulta vakuutusyhtiö ohjasi hänet uravalmennukseen miettimään mahdollista alan vaihtoa.

 

– Valmentajan kysymykseen, millaista työtä voisin tehdä jatkossa, heitin puolileikilläni, että voisin vaikka myydä vakuutuksia. Nyt olen ollut Pohjolan vakuutusasiamiehenä viime keväästä asti. Ja nautin työstäni, kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, puhelias ja nauravainen Lötjönen hehkuttaa.

 

Leipomonsa liiketoiminnan hän myi pois jouluviikolla 2013 eikä ole ollut suruissaan, vaikka oli luotsannut yritystään kuin omaa lastaan. Hän vannoo ylipäätään positiivisuuden ja avoimuuden nimiin.

 

– Yrittämiseen kuuluu ylä- ja alamäkiä, ja ongelmat on tarkoitettu voitettaviksi. Vastoinkäymisissä ei kannata luovuttaa vaan etsiä uudistumisen mahdollisuuksia, hän kertoo elämänasenteestaan.

LotjonenSanna
Sanna Lötjösen mielestä vastoinkäymisissä ei kannata luovuttaa, vaan etsiä uudistumisen mahdollisuuksia.

Lötjönen suoritti yrittäjän ammattitutkinnon muutama vuosi sitten. Vaikka hänellä oli merkonomin paperit – ja vielä Suomen parhaaksi aikuismerkonomiksi aikanaan valittu – hän halusi tietää lisää. Mitä kirjanpidossa vilahtavat termit oikeasti pitävät sisällään ja mihin ne vaikuttavat? Mitä uusiutumismahdollisuuksia olisi olemassa? Millaisia kontakteja koulutuksessa solmisi?

 

– Liiketoimintasuunnitelman uudelleen tarkastelu oli erittäin antoisaa. Samalla opin runsaasti uusia asioita ja tutustuin uusiin ihmisiin. Jokaisen yrittäjän olisi hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään omaa suunnitelmaansa, ja minusta kaikesta koulutuksesta on hyötyä. Erityisesti yrittäjälle uudistuminen on ehdottoman tärkeää.

 

Vakuutuspalvelu Sanna Lötjönen Ky

p. 040 631 5074


Artikkeli löytyy Yrittäjä 1/2015 -lehdessä sivulla 16: https://issuu.com/etelakarjalanyrittajat/docs/eky_1_2015_netti



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje