Millaista on valmistautua kilpailemaan kansainvälisiä huippuosaajia vastaan? Saimaan ammattiopisto Sampossa kondiittorikisälliksi opiskeleva Erika Ukkonen (22) tietää. Hän suuntaa pian Tanskassa Herningissä 9. – 13.9.2025 järjestettäviin EuroSkills -kilpailuihin osana Suomen ammattitaitomaajoukkuetta. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt kerryttää kokemusta niin kotimaan kisa-areenoista kuin ulkomaisista ammattitaitokilpailuistakin.
Rakkaudesta lajiin
Syyskuun lähestyessä Erika Ukkosen kalenteri on rauhoitettu kilpailuharjoituksia varten. Valmistautuminen kansainvälisiin kilpailuihin on pitkä, lähes vuoden mittainen urakka, joka on huipentunut viimeisinä treeniviikkoina intensiiviharjoitteluun. Pâtisserie and Confectionery eli kondiittori-lajissa tehtävät vaativat sekä taidokkuutta että rautaista paineensietokykyä.
”Kisoihin valmistautuminen tarkoittaa pitkiä päiviä ja täysipäiväistä treenaamista. Se on rankkaa, mutta palkitsevaa. Tiedän jo suunnilleen, mitä odottaa ja osaan henkisesti valmistautua paremmin” Erika kertoo.
Alansa huippujen joukkoon matkalla oleva Erika suorittaa parhaillaan Saimaan ammattiopisto Sampossa leipomoalan ammattitutkintoa. Leivontaharrastus on kulkenut mukana lapsuudesta asti, ja hän päätyi opiskelemaan konditoria-alaa kokeiltuaan ensin lähihoitajan ammattia, mikä ei kuitenkaan tuntunut omalta. Luova ja yritteliäs nuori suuntasi rohkeasti uusille urille, ja konditoria-ala vei mennessään.
”Leipomisesta on tullut intohimo ja ajattelen, että haluaisin ehkä tehdä tätä jopa loppuelämäni” hän pohdiskelee.
Taitajista kohti kansainvälisiä kisoja
Ammatillisia opintoja voi suorittaa monella tavalla, ja Sampossakin tarjolla olevalla Taitaja-polulla opiskelija pääsee kokeilemaan siipiään ammattitaitokilpailuissa. Suomessa kilpailutoimintaa järjestää Skills Finland, joka organisoi yhdessä ammatillisten oppilaitosten kanssa vuosittaiset nuorten Taitaja-kilpailut sekä valmentaa yhteistyökumppaniensa kanssa maajoukkueen vuorovuosin järjestettäviin WorldSkills- ja EuroSkills-kilpailuihin. Taitajat voivat toimia ponnahduslautana kansainvälisiin kisoihin, kuten Erikan kohdalla tapahtui.
Vuonna 2024 Erika Ukkonen voitti suomenmestaruuden leipuri-kondiittorilajin Taitaja -kilpailuissa, minkä jälkeen hän tuli valituksi maajoukkueeseen WorldSkills -kilpailuihin Lyoniin. Erika sijoittui kisoissa upeasti viidenneksi ja sai kunniamaininnan keskitason suoritusta paremmasta osaamisesta. Tie johti lopulta Sampoon jatko-opintoihin, ja kisaaminen pysyi mukana osana opintoja.
”Sampoon päätyminen oli luonteva ratkaisu – täällä pystyin jatkamaan opintoja ja kehittämään ammattitaitoa samalla, kun harjoittelin kilpailuihin” Erika kuvailee.

Elokuun lopulla tehdään vielä viimeiset kisavalmistelut ja suunnataan katse kohti Herningiä.
Kilpailutoiminta on yksi tapa opiskella
Erika on yhdistänyt omiin opintoihinsa kilpailutoiminnan, joka tuo tullessaan täysin uuden tavan oppia. Kilpaileminen on opettanut paljon niin itsestä kuin ammatistakin. Ensimmäisistä Taitaja-kisoista jäi mieleen tärkeä oppi: liiallinen itsevarmuus voi koitua kohtaloksi.
”Jokaisesta kilpailusta saa pieniä jippoja tekemiseen ja paineensietokyky kehittyy. Lisäksi saa kokemusta ja varmuutta omaan tekemiseen myös kisojen ulkopuolelle.”
Valmistautuminen kansainvälisiin kilpailuihin on systemaattista ja tukena toimii valmennustiimi. Kisaajalle on tehty henkilökohtainen valmennussuunnitelma, jonka mukaan edetään.
Oleellisena osana valmistautumista ovat läpimenot, joissa simuloidaan kisatilannetta eli valmistellaan, aikataulutetaan ja tehdään kisasuoritus samassa ajassa kuin oikeissa kilpailuissakin. Yksi läpimeno kestää kaksi päivää.
”Ensimmäisenä päivänä valmistetaan suklaasta ja nougatinesta näyttävä showpiece-patsas ja kaksi kakkua sokerikoristeineen, toisena päivänä keskitytään sokerimassan muotoiluun ja tartalettien valmistukseen. EuroSkills-kilpailussa tehtävien suorittamiseen on käytössä kolmen päivää.”
Kysyttäessä Erika nimeää suosikkiraaka-aineekseen suklaan.
”Tykkään suklaasta ja sen käsittelystä. Juuri nyt treenaan showpieceä, jossa on oltava 50 % suklaata, joten sitä tulee kyllä harjoiteltua” hän naurahtaa.
Vaikka kilpailusuoritus tehdäänkin yksin, on valmistautuminen kansainvälisiin kilpailuihin joukkuelaji. Mukana ovat niin valmennustiimi kuin yhteistyökumppanitkin, jotka ovat mahdollistaneet Erikan kolmen kuukauden mittaisen valmennusjakson Sampossa sekä työssäoppimisjakson Hollannissa. Valmennustiimiin kuuluu alan huippuosaajia eri oppilaitoksista, ja Sampon lisäksi valmennusta on ollut Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redulla keväällä 2025. Erikan tukijoukot ja yhteistyökumppanit saavat häneltä lämpimät kiitokset.
”Valmennustiimi on mahtava, ja on hienoa huomata olevansa oikeassa porukassa – Suomen parhaiden joukossa!”

Osa Erika Ukkosen valmennustiimiä, kuvassa Erikan kanssa Joakim Helala, Outi Suopanki ja Markku Vengasaho.
Elämää kisakuplan ulkopuolella ja haaveita tulevaisuudesta
Tasapainoa intensiiviseen treenaamiseen tuovat harrastukset ja vapaa-aika. Ulkoilu, vaeltaminen ja käsityöt auttavat viime syksynä pohjoisen maisemiin Rovaniemelle muuttanutta Erikaa irrottautumaan kilpailumaailmasta.
”Tykkään tehdä paljon käsilläni, jos näen esimerkiksi kuvan kauniista pöydästä, haluan kokeilla tehdä sen itse. Neulon, virkkaan, teen puutöitä – mitä milloinkin tekee mieli.”
Kilpailu-ura on antanut nuorelle tekijälle valtavan määrän kontakteja ja itseluottamusta omaan tekemiseen. Tulevaisuudessa haaveissa siintää oma yritys konditoria-alalla.
”Olen yrittäjähenkinen ja haluan kehittää ammattitaitoani, ehkä myös tarjota töitä muille alasta innostuneille.”
Hän kannustaa lämpimästi kaikkia tarttumaan tilaisuuteen ja lähtemään mukaan ammattitaitokilpailuihin:
”Se antaa paljon oppia ja avaa ovia. Parasta on ollut uusien ihmisten tapaaminen ja uuden oppiminen alasta ja itsestä!”
Erika Ukkonen
- Opiskelee Saimaan ammattiopisto Sampossa oppisopimuksella kondiittorikisälliksi
- Työnantaja ChocoDeli
- Mukana Nelonen Median Amispäiväkirjat -ohjelmassa, joka alkaa 15.9.2025
- Valmistautuu parhaillaan EuroSkill-kilpailuihin, jotka järjestetään Herningissä Tanskassa 9. – 13.9.2025
- Valmennustiimin kuuluvat Skills-huippuvalmentajat Joakim Helala Optimasta, Emmi-Maria Kemppe Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redusta, tuotekehitysasiantuntija Eija Kuningas, EuroSkills-pääekspertti Outi Suopanki sekä lajipäällikkö Markku Vengasaho Saimaan ammattiopisto Samposta

Suomen ammattitaitomaajoukkueen lähettämistilaisuutta vietettiin Helsingissä 22.8.2025.
Teksti: Laura Kotisalo
Kuvat: Tommi Vilkko Breezy Oy, Maria Tams