Saimaan ammattiopisto sampo

Erika Ukkoselle Medallion for Excellence EuroSkills-kilpailuissa

16 syys, 2025

EuroSkills Herning 2025 -kilpailut päättyivät juhlallisesti 13.9.2025 kilpailijoiden palkitsemiseen päättäjäistilaisuudessa. Saimaan ammattiopisto Sampon Erika Ukkonen kilpaili Pâtisserie and Confectionery -lajissa, jossa mukana oli 10 kilpailijaa Euroopan eri maista. Kilpailutehtävien teemana olivat neljä elementtiä: maa, vesi, ilma ja tuli. Kilpailuaikaa oli yhteensä 14 tuntia, ja kisasuoritukset jakaantuivat kolmelle kilpailupäivälle. Kilpailutehtävinä oli valmistaa näyttävä ja korkea taitotyö suklaasta ja nougatinesta, kolmea erilaista tartalettia, neljä marsipaani- tai sokerimassahahmoa sekä kaksi vihreän omenan makuista jälkiruokakakkua, joista toiseen tuli tehdä sokerikoriste.  

Erittäin korkeatasoisessa ja kärjen osalta tasaisessa kilpailussa mitaleista taisteltiin kuuden maan (Ranska, Saksa, Tanska, Suomi, Itävalta ja Hollanti) kesken. Saimaan ammattiopisto Sampossa kondiittorikisälliksi opiskeleva Erika Ukkonen sijoittui lajissaan hienosti neljänneksi, saaden kilpailussa kunniamaininnan eli Medallion for Excellence -mitalin, mikä jaetaan keskitasoa paremmasta suorituksesta. Kilpailun voitti Olivia Hänsig Saksasta, toiseksi sijoittui Flavie Pezet Ranskasta ja kolmanneksi Emilie Striboll Tanskasta. 

Erikan onnistumista juhlistettiin onnittelutilaisuudessa Sampon Lappeenrannan toimipisteessä maanantaina 15.9.2025. Lämminhenkisessä tilaisuudessa kuultiin Erikan ja valmennustiimiläisten tuoreet kisakuulumiset ja tunnelmat huikean matkan jälkeen. Kilpailijamme oli hyvillä mielin tiukan kisan jälkeen – seuraavaksi edessä siintää ansaittu lomaviikko.

Juhlakahveilla kuultiin tuoreita kisakuulumisia.
Erikaa ja valmennustiimiä onnittelemassa olivat muun muassa kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara sekä yhteistyökumppaneiden edustajia.

EuroSkills -kilpailun tuomareina toimivat kilpailuun osallistuneiden maiden ekspertit. Viimeisen kilpailupäivän päätteeksi ekspertit äänestivät keskuudestaan seuraavien, eli EuroSkills 2027 -kilpailujen pääekspertin. Äänestyksen perusteella pääekspertiksi valittiin yksimielisesti tänäkin vuonna kilpailun pääeksperttinä toiminut Outi Suopanki Saimaan ammattiopisto Samposta. Seuraavat EuroSkills-kilpailut järjestetään Saksan Düsseldorfissa syksyllä 2027. 

”Tanskan kisajärjestelyt onnistuivat erinomaisesti, ja meidänkin laji saatiin vietyä läpi ilman mitään isompia ongelmia. Yhteishenki sekä kilpailijoiden että eksperttien keskuudessa oli erittäin hyvä. Mukana oli useita uusia maita, ja heidän eksperttinsä yllättyivät kisan kärkipään kovasta tasosta. Erikan suoritus oli kilpailun kärkipäästä: mukaan mahtui tarkkaa ja erittäin taitavaa tekemistä hienoine onnistumisineen, mutta myös muutamia virheitä, kuten kaikilla muillakin sijoilla 4.–6. olleilla kilpailijoilla.”

”Olen todella ylpeä Erikan suorituksesta, ja ihailen erityisesti hänen uskomatonta keskittymiskykyään sekä järjestelmällisyyttään. Kylmähermoisuus tuli erinomaisesti esiin erityisesti viimeisenä kisapäivänä, kun Erika sai laitettua viimeisen tartalettikoristeen pinseteillä paikoilleen ihan viimeisellä sekunnilla. Taisi ekspertin syke olla korkeammalla kuin kilpailijan”, kuvailee Outi hymyillen.

Erikan tukena sekä kilpailuihin valmistautumisessa että kilpailupaikalla on ollut valmennustiimi, johon kuuluvat pääekspertti Outin lisäksi Saimaan ammattiopisto Sampon lehtori ja konditorialajin lajipäällikkö Markku Vengasaho, samoin Sampossa työskentelevä Pastry Saimaan tuotekehitysvastaava Eija Kuningas, ja lisäksi Skills-huippuvalmentajat EmmiMaria Kemppe Redusta sekä Joakim Helala Optimasta.

Erikan upea taitotyö valmistui suklaasta ja nougatinesta.
Kisamatkaa ei kukaan tee yksin!

Kilpailun jälkeen huippuvalmentaja Emmi-Maria oli ylpeä Erikan kilpailusuorituksesta ja intohimosta alaa kohtaan. Hän olisi toivonut Erikalle mitalisijoituksen.

 ”Hän on alansa ammattilainen ja tehnyt paljon töitä tämän kilpailun eteen, mitalisijoitus olisi ollut hieno kruunu pitkälle valmentautumisjaksolle.”

Emmi-Maria toteaa myös, että huippuvalmentaminen on hieno väylä kehittää opiskelijoiden ammatillista osaamista, nostaa ammatillisen koulutuksen merkityksellisyyttä sekä kehittää koko konditoria-alaa. Erika on valmentautunut kevään aikana Sampon lisäksi Lapin koulutuskeskus Redulla kondiittoriopiskelijoiden seurassa työnsä ohella.  Erika toimii kondiittorina ChocoDelissä Rovaniemellä.

Huippuvalmentaja Joakim Helala toteaa, että Erikan matkassa on ollut huikeat kaksi vuotta. Ennen EuroSkills 2025-kilpailua hän toimi Erikan huippuvalmentajana WorldSkills 2024 -valmennustiimissä.

”Kilpailut mittaavat aina senhetkistä suoritustasoa. Voimme olla ylpeitä Erikan kilpailun keskitasoa paremmasta suorituksesta. Se on hieno tunnustus ammatillisesta osaamisesta.” 

Tunnelma oli korkealla päättäjäisten jälkeen, kun tuliaisena on Medallion for Excellence.

Kilpailuvalmennus ja kilpailut ovat tuoneet konditoria-alan eri tekijöitä yhteen. Koulutusalalla koetaan, että he ovat olleet onnekkaita, että yhteistyökumppaneiksi on löytynyt yrityksiä, säätiöitä, yhteisöjä ja oppilaitoksia, jotka ovat nähneet työn merkityksen. Toimijat ovat yhdessä mahdollistaneet matkan kohti eurooppalaisen osaamisen huippua – tarvitaan yhteistä tekemistä ja yhteinen tavoite, jolloin on helpompaa rakentaa uutta sekä kehittää tekemistä ja osaamista. 

”Pastry Saimaa tarjoaa ainutlaatuisen valmennuspolun huippuammattilaisten seurassa. Kilpailutoiminta kehittää ammatillista koulutusta. Se luo innostavan yhteisön, joka tarjoaa myös paljon uusia kansainvälisiä koulutuskontakteja. Opimme yhdessä käytännön toiminnan kautta, tulemme tutuiksi ja lopulta olemme ystäviä. Näin rakentuu kansainvälinen konditoriaperhe – Pastry Family”, sanoo Markku Vengasaho.

”Olemme puhaltaneet yhteen hiileen, jotta olemme saaneet paremman hiilloksen”, valmennustiimi toteaa yhdessä.

Paljon onnea Erika, meille olet aina mestari!