Saimaan ammattiopisto sampo

Elokuun 2025 vastuullisuusteko: Sampo osana Greenreality Networkia

25 elo, 2025

Greenreality Network on Etelä-Karjalassa yrityslähtöisesti toimiva energia- ja ympäristöalan verkosto, joka luo jäsenilleen sekä alueelle kestävää kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Verkosto on perustettu 2011, ja Saimaan ammattiopisto Sampo on ollut verkoston jäsen vuodesta 2022. Verkostoon kuuluu noin 50 energia- ja ympäristöalan yrityksiä, alueen kuntia sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia. Toimintaa koordinoi Lappeenrannan kaupunki ja 8-12 jäseninen ohjausryhmä.

Greenreality Networkin sisällä on monenlaista toimintaa, yritykset esimerkiksi osallistuvat yhdessä messuille, markkinoivat osaamistaan, tarjoavat palveluitaan hankkeisiin ja luovat uutta liiketoimintaa.

Greenreality Network muun muassa:

  • Lisää alueen näkyvyyttä energia- ja ympäristötekniikan keskuksena
  • Lisää paikallisten yritysten näkyvyyttä asiakkaiden, yhteistyötahojen ja tulevan työvoiman silmissä
  • Kehittää yritysten verkostoitumista ja toimintaympäristöä
  • Testaa ja demonstroi kestävän kehityksen ympäristö- ja energiaratkaisuja sekä niiden toimivuutta pohjoisissa olosuhteissa
  • Esittelee alueelle sijoittuvia huipputeknologiakohteita
  • Lisää energiaturismia alueella
  • Lisää alueen innovatiivisia investointeja
     

Katso Sampon esittelyvideo Greenreality Networkin YouTube -kanavalta

Sampo Greenreality Networkin verkkosivuilla

Nostamme kuukausittain esille vastuullisuustekoja Sampon arjesta. Greenreality Network -verkostotoiminta on valittu elokuun vastuullisuuteoksi.