Tietoa hakijalle

Opiskelijavalintaan vaikuttavat tekijät

Joillakin koulutusaloilla on erilaisia hakijan terveydentilaan liittyviä vaatimuksia, jotka vaikuttavat siihen, voiko hakija tulla valituksi koulutukseen. Tältä sivulta löydät kootusti tietoa Sampossa järjestettävien tutkintojen valintakriteereistä, terveydentilavaatimuksista ja muista valintaan vaikuttavista tekijöistä.

Jatkuvan haun valintaperusteet

Koulutuksen tarve (0–3 p)

Tarkastellaan, onko hakijalla aiempaa ammatillista tai korkeakoulututkintoa, onko hän tällä hetkellä ilman tutkintoa tai työtön työnhakija sekä hakeutuuko hän koulutukseen ensimmäistä ammattiaan varten, osaamisen täydentämiseksi tai alan vaihtoa varten.

Motivaatio (0–3 p)

Hakijan odotetaan pystyvän kertomaan, miksi hän hakee koulutukseen, sekä osoittamaan kiinnostusta alaa ja opintoja kohtaan. Lisäksi arvioidaan hakijan halu sitoutua opintoihin ja tavoitteelliseen opiskeluun.

Riittävät edellytykset koulutukseen/tutkintoon suorittamiseen sekä edellytykset toimia koulutusta vastaavissa tehtävissä (0–3)

Hakijan odotetaan pystyvän pohtimaan omia vahvuuksiaan ja valmiuksiaan sekä ymmärtämään, millaisia vaatimuksia opinnot ja alan työtehtävät sisältävät. Lisäksi huomioidaan hakijan realistinen käsitys omista mahdollisuuksistaan suoriutua koulutuksesta ja työstä.

Digiosaaminen (0-3)

Hakijalta odotetaan perustaitoja digilaitteiden ja yleisten digitaalisten palvelujen käyttämisessä esimerkiksi opinnoissa, työssä tai arjen asioiden hoitamisessa. Digitaalisia taitoja tarvitaan myös oppimisympäristöjen, viestintäkanavien ja sähköisten materiaalien käyttämisessä.

Tiimityötaidot (0-3)

Hakijan odotetaan pystyvän työskentelemään tiimissä, kommunikoimaan muiden kanssa ja osallistumaan yhteisiin tehtäviin sujuvasti. Lisäksi huomioidaan, kuinka hyvin hakija sopeutuu erilaisiin ryhmätilanteisiin ja eri ihmisten kanssa työskentelyyn.

Kielitaito (0-3)

Hakijan odotetaan ymmärtävän ja käyttävän suomen kieltä riittävästi opiskelun ja työtehtävien suorittamiseen. Lisäksi huomioidaan kielitaidon taso sekä kyky kommunikoida ja seurata opetusta tai ohjeita suomeksi.

Alakohtaiset valintakriteerit (0-12)

Jokaisessa tutkinnossa käytetään lisäksi alakohtaisia valintakriteereitä.

Osaan tutkinnoista voi sisältyä ennakkotehtävä ja/tai soveltuvuuskoe.

Hylätty koulutukseen hakeutuminen

Haku on hylätty, jos hakija

  • Ei palauta ennakkotehtävää
  • Ei saavu kielikokeeseen
  • Ei osallistu soveltuvuuskokeeseen tai haastatteluun
  • Kokonaispistemäärä jää alle alakohtaisen vaaditun rajan

Terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset tutkinnoissa

Alla olevissa tutkinnoissa on erityisiä vaatimuksia terveydentilalle ja toimintakyvylle. Lue lisää tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista ammatillisessa koulutuksessa.

  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
  • Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
  • Logistiikan perustutkinto, kuljetuspalvelujen osaamisala
  • Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto
  • Vanhustyön erikoisammattitutkinto
  • Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto

SORA-lainsäädäntö

SORA-säädöksillä tarkoitetaan säädöksiä, joiden tavoitteena on parantaa koulutuksen ja sen jälkeisen työelämän turvallisuutta. SORA-lyhenne tulee sanoista ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen.

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (L531/2017) keskeiset SORA-säännökset koskevat opiskelijaksi ottamista ja opiskeluoikeuden peruuttamista tilanteissa, joissa opiskelijan terveydentila tai toimintakyky muuttuu koulutuksen aikana. Lisäksi laissa on säännöksiä koskien huumausainetestausta sekä kurinpitoa ja tiedonsaantia koskevia pykäliä.

SORA-säädökset määrittävät, että sinun on pyydettäessä annettavan tietoja terveydentilastasi ja esittämään tarvittaessa rikosrekisteriotteesi.

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset löydät Opintopolusta kunkin koulutusalan osalta. Tutustuthan huolellisesti terveydentilavaatimuksiin jo ennen koulutukseen hakeutumista.

Saimaan ammattiopisto Sampossa seuraavat tutkinnot tai osaamisalat kuuluvat SORA-lainsäädännön piiriin:

Sosiaali- ja terveysala

  • sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
  • kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
  • vammaisalan ammattitutkinto
  • kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto
  • kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto
  • vanhustyön erikoisammattitutkinto

Ajoneuvo- ja logistiikka-ala

  • logistiikan perustutkinnon kuljetuspalvelujen osaamisala
  • kuljetusalan ammattitutkinnon palvelukuljetusten osaamisala, tavarakuljetusten osaamisala, metsäteollisuuden kuljetusten osaamisala ja henkilökuljetusten osaamisala

Metsäala

  • metsäalan perustutkinnon metsäkoneenkuljetuksen osaamisala

Turvallisuusala

  • turvallisuusalan ammattitutkinto

Rakennusala

  • rakennusalan perustutkinnon maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala
  • maarakennusalan ammattitutkinto

Listan kaikista tutkinnoista ja osaamisaloista, joihin sovelletaan SORA-säädöksiä, löydät OPH:n verkkosivuilta.

Hakijat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi

Sampon opetuskieli on pääsääntöisesti suomi. Jotta opiskelu ammatillisissa opinnoissa onnistuu, tulee sinun osata suomen kieltä riittävän hyvin. Jos äidinkielesi ei ole suomi, kielitaitosi arvioidaan ennen valintapäätöstä joko kielitestillä, haastattelussa tai lähettämiesi todistusten pohjalta.

Löydät lisätietoa kielikokeista sivulta Hakijat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.