Kevään toisen asteen yhteishaku päättyi tiistaina 19.3.2024. Saimaan ammattiopisto Sampon ammatillisiin perustutkintoihin oli ensisijaisia hakijoita 704, kun aloituspaikkoja niihin on tarjolla kaikkiaan 679. Lappeenrantaan perustutkintoihin haki 492 sekä Imatralle ja...
Olympiakulta vaatii koko tiimin onnistumista – kokkimaajoukkueen huikea matka assistentin näkökulmasta Suomen kokkimaajoukkue voitti helmikuun alussa historiallisen ensimmäisen olympiakullan IKA Culinary Olympics -kilpailuissa Saksan Stuttgartissa. Sampon...
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa suomenmestaruuksista. Tammikuun lopussa ympäri Suomea käytiin eri lajien semifinaalit. Semifinaaleissa karsittiin jokaisen alan kahdeksan osaavinta Taitaja-kilpailun Kuopiossa...
Sampon ravintola- ja catering-ala loihti herkkuja Raatihuoneella järjestetyssä gaalassa Lappeenrannan Raatihuoneella vietettiin lauantaina 3.2.2024 Taste Saimaa -juhlavuoden avajaisgaalaa. Saimaan alueelle on myönnetty kansainvälinen European Region of Gastronomy 2024...
Saimaan ammattiopisto Sampon, LAB-ammattikorkeakoulun ja Luumäen kunnan yhteishanke SampoLAB Osaajaverstas avasi ovensa Luumäellä syksyllä 2023. Osaajaverstaan tilat ovat rakentuneet Luumäen keskustaan osoitteeseen Riihitie 1 ja verstaalla on panostettu tilojen...
Hakijan opas 2024 on julkaistu Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Aenean ut massa est. Curabitur nec mauris accumsan libero gravida eleifend id eget arcu. Vestibulum consectetur, nunc vitae finibus suscipit, nisl sem tincidunt magna, in...