█ Oppivan planeetan puolesta
Osaamistakuu
Meille osaaminen on sydämen asia. Haluamme varmistaa, että opiskelijoillamme on parhaat mahdollisuudet työllistymiseen heidän astuessaan työelämään tutkinnon suorittamisen jälkeen.
Sampossa on käytössä osaamistakuu, jonka avulla meiltä ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneet voivat vahvistaa osaamistaan, ja työnantajat saavat tukea uusien työntekijöiden perehdyttämiseen.
Taattua osaamista
MITEN OSAAMISTAKUU TOIMII?
Osaamistakuun avulla valmistunut voi palata vahvistamaan taitojaan enintään 60 tunnin ajan. Tämä lisäkoulutus järjestetään osana Sampon olemassa olevia opetusryhmiä, ja sen sisältö räätälöidään tapauskohtaisesti.
Kenelle osaamistakuu on suunnattu?
Sampon ammatillisesta perustutkinnosta vuoden sisällä valmistunut voi hyödyntää osaamistakuuta.
Vaikka tutkinto tarjoaa valmiudet työelämään, voi joskus käydä niin, ettei osaaminen täysin kohtaa työnantajan tarpeita. Tällaisessa tilanteessa osaamistakuu tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden täydentää osaamista ilman kustannuksia.
Takuuta voi hyödyntää esimerkiksi silloin, kun työnhakijan työllistyminen estyy tietyn osaamisvajeen vuoksi tai työhön palkatun opiskelijan opintojen aikana saavutettu osaaminen ei vastaa työtehtävän vaatimuksia.
Osaamistakuun avulla haluamme varmistaa, että työnantajat saavat juuri sellaista osaamista, jota heidän organisaationsa tarvitsee. Samalla valmistuneilla on mahdollisuus kehittää osaamistaan vastaamaan työtehtävän vaatimuksia myös tutkinnon suorittamisen jälkeen.
█ Haluatko hyödyntää osaamistakuun?
Hyödynnä osaamistakuu täyttämällä lomake
Kuvaile meille lomakkeella tunnistamasi osaamisvaje verrattuna valtakunnallisiin tutkinnon perusteisiin.
Olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse.
Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, voit ottaa yhteyttä opinto-ohjaajiimme.