Saimaan ammattiopisto sampo

Sampon lehtori Markku Vengasaho valittiin Vuoden Skills -toimijaksi

8 touko, 2025

Sampon elintarvikealan lehtori Markku Vengasaho on valittu Vuoden Skills-toimijaksi!

Markku palkittiin Taitaja -kilpailun finaalin yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa Turussa 7.5.2025.

Tässä ote valinnan perusteista:

”Huippuosaaminen tehdään yhdessä. Joskus kuitenkin tarvitaan yksilöitä, jotka toimivat muutoksen ja yhteisen tekemisen moottoreina. Vuoden Skills-toimija Markku Vengasaho on juuri sellainen. Hän on visionääri, joka on vuosien ajan poikkeuksellisella tavalla kehittänyt konditoria-alaa ja lajin valmennusta eteenpäin. Hän on innostunut ja innostava tiimivalmentaja, joka löytää aina uusia tapoja toimia. Hän tekee pieniä ihmeitä, joilla on suuri vaikutus”

Skills Finland luovuttaa Vuoden Skills-toimijan palkinnon vuorovuosin kotimaisesta ja kansainvälisestä kilpailutoiminnasta, tänä vuonna vuorossa oli kansainvälinen kilpailutoiminta. Palkinnon saajan päätti Skills Finlandin hallituksen nimeämä palkitsemistoimikunta Skills-verkostosta kerättyjen ehdotusten perusteella.

Lämpimät onnittelut, Markku!