Siirry sisältöön

Huhtikuun 2024 vastuullisuusteko

Sampossa on jo yli 70 tiimimestaria – dialogiset kahvit valittiin huhtikuun vastuullisuusteoksi

”Valmennus herätti uteliaisuuden oppimista kohtaan ja sai palaamaan lukemisen pariin”

”Matka on ollut silmiä avaava ja entistä enemmän osaa arvostaa myös työnantajaa, kun näkee miten muissa organisaatioissa asiat voi olla”

”Kulminaatiopiste oli kun ymmärsi, että pystyäkseen ottamaan jotain uutta vastaan, pitää vanhaa heittää pois”

Muun muassa tällaisia mietteitä kuultiin tiimivalmentajien dialogisilla onnittelukahveilla Sampossa huhtikuussa. Tiimioppivassa Sampossa on jo yli 70 tiimimestaria ja tuoreita valmentajia juhlistettiin kahveilla Cafe 12:ssa – kuinkas muutenkaan kuin dialogin merkeissä.

Sampolaisille mahdollistettu vuoden kestävä Tiimiakatemia Globalin Tiimimestari -valmennus on osa valmennettavien henkilökohtaisen kasvun ja itsensä johtamisen matkaa. Jokaiselle kokemus on erilainen ja tavoitteetkin voivat olla toisistaan hyvin erilaisia. Yhteistä on kuitenkin se, että tiimimatkalla jokainen on ikuinen oppija.

”Sampo on siitä poikkeuksellinen, että johto on melkein 100 % valmentautuneita tiimimestareita. Missään muussa tämän kokoluokan organisaatiossa ei ole tällaista tilannetta” kertoo Sampon työyhteisökehittäjä Leena Karjalainen.

Huhtikuussa ensimmäistä kertaa järjestetyn kahvitilaisuuden tarkoituksena on luoda sisäisiä verkostoja luonnollisella tavalla. Dialogisille onnittelukahveille on tarkoitus jatkossa kokoontua noin puolivuosittain.

Tiimivalmentajia valmistuu pitkin vuotta ja tilaisuuksien tarkoituksena on tuoda Tiimimestari -valmennuksen käyneitä yhteen ja mahdollistaa dialogia valmentajien kesken. Dialogissa syntyy helposti hyvää, kun eri tiimien jäsenet kohtaavat.

Kestävän kehityksen tiimi valitsee kuukausittain vastuullisuustekoja Sampon arjesta. Tiimivalmentajien dialogiset kahvit valittiin huhtikuun vastuullisuusteoksi! Tiimioppiminen on tärkeä osa sosiaalista kestävää kehitystä.

Tuoreita tiimimestareita ja valmennustiimin jäseniä.