Siirry sisältöön

Kehittäminen

Kehittämässä rajattoman oppimisen Sampoa – ammatillisen koulutuksen edelläkävijää

Sampossa kehittämistoimintaa tehdään kaikissa yksiköissä opiskelijoiden, työelämän ja henkilökunnan hyväksi osana normaalia toimintaa sekä kehittämishankkeiden avulla. Sampo on mukana laajoissa kehittämisverkostoissa paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kehittämisen kohteet pohjautuvat vahvasti strategiaan ja tarkempia teemoja keräämme niin sisältä-, kuin ulkoapäin eri sidosryhmiltämme. Sampossa tulevien vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma pitää sisällään muun muassa tilojen modernisointia, tiimimäiseen toimintatapaan siirtymisen sekä opiskelijoiden oppimis- ja työnhakutaitojen vahvistamisen.

Vuosien 2021-2023 toimintasuunnitelman mukaisia toimenpiteitä Sampossa

Vuoden 2021 talousarviossa varaudutaan Lappeenrannassa Pohjolankatu 12:n kiinteistön osan purkamiseen ja uudisrakentamisen käynnistämiseen. Tilat suunnitellaan tulevaisuuden tarpeiden mukaisesti, jolloin tilat tulevat olemaan monikäyttöisempiä ja niiden neliömäärä tulee myös pienenemään. Imatran kampuksen peruskorjauksia ja/tai uudisrakennuksia suunnitellaan tilojen modernisoimiseksi.

Koko Saimaan ammattiopisto Sampon henkilöstö osallistuu vuoden 2021 loppuun mennessä viiden päivän tiimivalmennukseen, ja vuoden 2022 loppuun mennessä kaikki toimintayksiköt siirtyvät tiimimäiseen toimintatapaan. Siinä päätösvaltaa ja vastuuta siirretään nykyistä alemmalle tasolle organisaatiossa. Opettajatiimit muun muassa laativat tulevaisuudessa omat lukujärjestyksensä. Nyt jo osa Sampon koulutusaloista toimii tiimimäisinä organisaatioina.

Oppivelvollisuusiän laajentamiseen valmistaudutaan luomalla erilaisia ohjauspolkuja jo varhaisessa vaiheessa, jotta opiskelijan oppiminen ja opintoihin sitoutuminen vahvistuisi.

Tulevina vuosina Sampossa pyritään lisäämään tutkinnonosien koulutusta sekä oppisopimusten määrää. Kehitetään joustavia ja monipuolisia hakeutumis- ja opintoväyliä yhteistyössä työelämän ja muiden oppilaitosten kanssa.

Verkko-oppimisympäristöjä sekä opetushenkilöstön etä- ja verkko-opetuksen ohjausosaamista parannetaan. Opiskelijoille tarjotaan uraohjausta, ja heidän työnhaku- sekä oppimistaitojaan vahvistetaan. ​

Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on vakiinnuttaa opiskelijavaihtojen määrä jatkossa noin 50 lähtevän opiskelijan tasolle, joka vastaa tilannetta ennen koronapandemiaa.

Opiskelun tuloksellisuutta, vaikuttavuutta ja elinikäistä oppimista tuetaan sekä innovatiivisia ja joustavia oppimisratkaisuja kehitetään edelleen kestävän kehityksen mukaisesti.