Up Action - Silta tulevaisuuden yrittäjyyteen
Hämeen ELY-keskus on hankkeen rahoittaja. Sampo on yksi hankkeen osatoteuttajista. Muut osatoteuttajat ovat Saimaan ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Kouvolan seudun ammattiopisto ja Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto. Hankkeen päätoteuttajana on Cursor Oy.
Hankkeen tavoitteet
1. Uudenlaisten, verkostomaisten, tulevaisuuden yrittäjyyteen tähtäävien oppimisympäristöjen kokeilu, kehittäminen ja
juurruttaminen. Uusien yrittäjyyttä tukevien yhteistyömuotojen etsiminen ja tiivistäminen kaikilla tasoilla alueen
työelämän, yrittäjyyden toimijoiden ja oppilaitosten kanssa nuorten yrittäjyyden edistämiseksi.
2. Nuorten työelämävalmiuksien sekä yrittäjyysosaamisen tukeminen yrittäjyyden ehjä Väylä-mallin
mukaisesti; perusopetuksesta toiselle asteelle, jatkokoulutukseen, työelämään ja/tai yrittäjyyteen, nivelvaiheet,
opintoväylien joustavuus ja työelämävastaavuus huomioiden.
Kohderyhmä
Varsinaisena kohderyhmänä ovat nuoret (15-29-vuotiaat) ja kuntien sivistystoimet, koulutuksen järjestäjät, oppilaitosjohto, oppilaitokset, ohjaus- ja opetushenkilöstö. Välillisenä kohderyhmänä ovat perusopetuksen 9. lk oppilaat ja yrittäjät/yritykset sekä seudun elinkeinoelämä.
Toteutusaika
1.1.2018 – 31.3.2020
Projektipäällikkö
Päivi Ovaska
p. 040 670 0168, paivi.ovaska@edusampo.fi