Siirry sisältöön

Tieto-osaava

Tieto-osaava

Sampo on yhtenä osatoteuttajana mukana valtakunnallisessa Tietojohtamisen kehittäminen -verkostohankkeessa, joka vastaa tarpeeseen parantaa tiedon tuotantoon, mittaamiseen, arviointiin ja hyödyntämiseen liittyviä prosesseja.

Eri suuruiset ja tietojohtamisen kehittämisessä eri vaiheessa olevat ammatillisen koulutuksen järjestäjät luovat hankkeessa yhteisiä toimintamalleja, jakavat tietoa ja osaamista verkostossa ja kehittävät omia tietojohtamisen prosessejaan yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen kautta. Valtakunnallista yhteiskehittämiseen perustuvaa verkostohanketta koordinoi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Laajassa toimijaverkostossa on mukana yhteensä 75 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Kohderyhmänä ovat ammatillisen koulutuksen järjestäjät Suomessa; johto ja henkilöstö.

Syntyvät tulokset ja mallit tulevat olemaan kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien käytössä. Hanke tekee yhteistyötä muiden saman aihepiirin parissa toimivien hankkeiden kanssa ja se on syntynyt tarpeesta kehittää tietojohtamisen prosesseja ammatillisessa koulutuksessa. Tiedon hyödyntäminen tuloksellisessa ja vaikuttavassa ammatillisen koulutuksen johtamisessa edellyttää koulutuksenjärjestäjän johdolta ja henkilöstöltä osaamista sekä kykyä tuottaa ja hyödyntää tietoa.

Hankkeessa luodaan tietojohtamiseen liittyviä valtakunnallisia kokonaisuuksia, käytäntöjä ja ohjeistuksia, joita kaikki ammatillisen koulutuksen järjestäjät voivat omassa toiminnassaan hyödyntää.

Tavoitteina on:

  • Parantaa koulutuksenjärjestäjien tietotuotannon prosesseja
  • Parantaa koulutuksenjärjestäjien tiedon analysointikykyjä sekä kykyä käyttää tietoa päätöksenteon tukena
  • Parantaa koulutuksenjärjestäjien kansallisia indikaattori- ja tilastotietoja hyödyntävien ratkaisujen käyttöä operatiivisen toiminnan ja kehittämisen tukena
  • Lisätä tieto-ohjautuvaa toimintakulttuuria koulutuksenjärjestäjien organisaatioissa eri tasoilla ja kehittää henkilöstön osaamista tietojohtamisen alueella
  • Sekä lisäksi lisätä tietotarpeiden tunnistamista koulutuksenjärjestäjien ja rahoittajan välillä.

Sampon osahanke

Hankkeen sisältöihin liittyviä teemoja käsitellään viidessä eri työpaketissa. Sampo on mukana kehittäjäroolissa kahdessa työpaketeissa, joissa keskitytään tiedon tuottamiseen tiedon tarpeen näkökulmasta sekä tiedon laatuun ja siirtoon, eli tiedon laadun varmistamiseen järjestelmissä.

Osallistujaroolissa Sampo saa hyödynnettäväkseen ja pääsee arvioimaan muiden työpakettien tuloksia liittyen tiedon hyödyntämiseen ja prosesseihin, HOKS:n laadun ja tiedon oikeellisuuden parantamiseen sekä tietojohtamisen kohdearkkitehtuuriin eli tapaan tehdä tietojohtamista ammatillisessa koulutuksessa.

Hankkeessa tehdään yhteistyötä muiden samaan teemaan liittyvien hankkeiden sekäe mm. Sampon tiedonhallintatiimin kanssa. Toteutusta ja tulosten jalkautusta edistetään osallistamalla projektiryhmään monipuolinen joukko tiedon käsittelyn parissa työskenteleviä asiantuntijoita sekä mm. jakamalla tietoa hankkeen edetessä. Hanke tarjoaa projektityöhön osallistuville sampolaisille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan, päästä näköalapaikalle vaikuttamaan ammatillisessa koulutuskentässä tapahtuvaan kansalliseen tietojohtamisen toimintamallien kehittämiseen.

Toteutusaika

1.1.2022-31.12.2023

Projektipäällikkö

Niko Kyllönen
etunimi.sukunimi@edusampo.fi