Siirry sisältöön

VaLas - Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

VaLas - Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hankkeen rahoittaja

Hanketta rahoittaa Jotpa, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Toteuttajat

Hankkeen toteuttaja on Saimaan ammattiopisto Sampo.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kouluttaa 22 osallistujaa päteviksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajiksi. Koulutus toteutetaan verkkokoulutus ja työelämäpainotteisesti, jotta osallistuminen pikkukunnista ja kauempaa asuvilla on mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen pätevöittämiskoulutukseen. 

Kunnat mahdollistavat hankkeessa työelämässä oppimisen paikat opiskelijoille. Koulutuksessa on mahdollista tehdä kaksi tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta: Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen (40 osp) sekä Lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (35 osp).

Kohderyhmä

Kohderyhmänä on varhaiskasvatuksessa työskentelevät henkilöt, joilta puuttuu pätevyys varhaiskasvatuksessa toimimiseen. Lähihoitajat, jotka haluaisivat työskennellä varhaiskasvatuksessa, mutta heiltä puuttuu varhaiskasvatuksen pätevyys lastenhoitajaksi eli esim. sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta lapset ja nuoret osaamisala.

Toteutusaika

28.6.2023 - 31.12.2024

Projektipäällikkö

Anu-Liisa Räihälä
etunimi.sukunimi@edusampo.fi