Siirry sisältöön

Tammikuun 2024 vastuullisuusteko

Tammikuun vastuullisuusteko: sosiaali- ja terveysalan työelämäprojektit edistävät sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä

Joka vuosi opintopolkunsa Saimaan ammattiopisto Sampossa aloittavien sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden ensimmäisen tutkinnonosan työssäoppiminen tapahtuu järjestäen kerhotoimintaa seitsemässä eri paikassa omalla koululla ja lähialueen palvelutaloissa ja ohjatun senioriasumisen yksiköissä. 


Sampon sote-alalla on järjestetty kerho- ja päivätoimintaa alueen ikääntyneille jo 15 vuoden ajan ja vuosittain mukana on noin 70 opiskelijaa pienissä ryhmissä. 

- Järjestämme päivätoimintaa Sampossa Lappeenrannan Armilankatu 40 -toimipisteessä sekä Sammonkodissa Sammonlahdessa. Lisäksi ohjaamme kerhoja Pajurannassa, Veljeskodilla, Taikinamäen palvelutalolla, Tietäjänkadun ohjatun senioriasumisen sekä Kiviharjun ohjatun senioriasumisen yksikössä. Viikossa mukana on noin 80 osallistujaa, kertoo opettaja Margit Kyyrä

Lähihoitajaopiskelijat ja perustason ensihoitajaopiskelijat ohjaavat ikääntyneille suunnattua toimintaa ja viettävät aikaa heidän kanssaan. Toiminta yhdistää opiskelijat ja ikäihmiset ja kerhoissa korostuu molemminpuolinen oppiminen. 

- Opiskelijat oppivat ikääntyneiden tapoja, tottumuksia ja arkisanastoa eri elämänalueista. Opiskelijat kuulevat tarinoita evakkomatkoilta, miten joulua on vietetty heidän nuoruudessaan, esimerkiksi ruokasanastoa ja kulttuuria, Margit Kyyrä jatkaa. 

Tavat ja kulttuuri tutuksi 


Kaakkoismurteissa vilisee sanoja, jotka eivät ehkä omassa arjessa tule vastaan – kun juodaan teetä, otetaan ’tsaijua’ ja eräässä palvelukodissa on torstaisin tarjolla ’potlohkoa’ eli perinteistä porsaanlihapataa. Opiskelijat tutustuvat kerhotoiminnassa ikäihmisten elämään ja arkeen, mistä on hyötyä opintojen edetessä seuraavalle opintojaksolle. Esimerkiksi muistisairaiden ja puhekyvyn menettäneiden ikääntyneiden kanssa toimimista helpottaa, että tietyt asiat ovat jo tulleet tutuksi päivätoiminnassa. 


Kerhoissa ja päivätoiminnassa ikääntyneet taas kuulevat, millaista on elää nuorena nykysuomessa. Nuorten tavat, muoti ja musiikkimaku voivat aiheuttaa ihmettelyä ja keskustelua, kun osallistujien välinen ikäero voi suurimmillaan olla jopa 70 vuotta, mutta paljon yhteisiäkin asioita löytyy.  

 

- Esimerkiksi Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta on yhteislauluhetkissä kappale, jonka tuntevat kaikki sukupolvesta riippumatta, Margit Kyyrä kertoo. 


Väestön rakenteen muuttuessa myös muut kulttuurit tulevat kerhoissa tutuiksi. Sampon maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ryhmien päivätoiminnassa tutustutaan opiskelijoiden omien kotimaiden kulttuureihin, juhliin ja ruokakulttuureihin siinä, missä he oppivat samalla suomalaisesta kulttuurista ja alueen murteesta. Ikääntyneet ovat kokeneet olevansa ”ulkomaanmatkalla” saadessaan osallistua eri kulttuureista tulevien opiskelijoiden ohjaamiin ryhmiin.


- On ihanaa, miten ennakkoluulottomia ikääntyneet ovat ja molemmin puolin kohtaamiset nähdään rikkautena.

 

Nostamme kuukausittain esille vastuullisuustekoja Sampon arjesta. Sosiaali- ja terveysalan työelämäprojektit tukevat sosiaalista sekä kulttuurista kestävyyttä ja aihe valittiin tammikuun vastuullisuusteoksi.