Siirry sisältöön

18.5.2022 Sampon SAKUGamesit olivat menestys

Sampon SAKUgamesit olivat menestys

Ammattiin opiskelevien kevään liikunnan ykköstapahtuma SAKUgames kokosi kahden vuoden tauon jälkeen opiskelijat kisaamaan kilpa- ja harrastesarjoihin mitaleista sekä testaamaan uusia lajeja tapahtumatorille 12.5.2022 Tampereelle. Tapahtumassa mestaruuksia jaettiin SAKU-sählyssä, beach volleyssä, minigolfissa, frisbeegolfissa, keilauksessa ja toistovoimapunnerruksessa. 

Meiltä Samposta oli mukana ennätyksellinen 30 opiskelijan ja 4 henkilöstön jäsenen ryhmä. Reissu starttasi keskiviikkona 11.5. Imatralta Kyyti-Bussit Oy:n bussilla. Lappeenrannasta poimittiin kyytiin lisää opiskelijoita ja suunnattiin kohti Tamperetta. Oli hienoa, että olimme saaneet opiskelijoita mukaan eri koulutusaloilta, niin Imatralta kuin Lappeenrannastakin. Opiskelijoista aisti selkeästi, että näitä yhteisiä reissuja on odotettu. Takapenkin rytmiryhmä vastasi musiikista ja bussissa oli mukavan odottava fiilis. Mitähän tämä retki meille vielä tarjoaa? 

Makoisien yöunien jälkeen (edes Livio ei kuorsannut!) söimme hyvät aamupalat Norlandia Hotel Tampereessa ja suuntasimme päivän koitoksiin. Sählyjoukkue ja keilaajat jäivät hotellin vieressä sijaitsevalle Kauppi Sports Centerille ja muut menivät bussilla kohti Pyynikin tapahtumatoria ja Epilän frisbeegolfrataa. 

SAKUgamesissa tärkeintä on yhdessäolo ja hauskanpito liikunnan merkeissä. Painotimme ilmoittautumisvaiheessa sitä, ettei lajeissa tarvitse olla aiempaa kokemusta. Mukaan saivat lähteä niin ensikertalaiset kuin lajien huiputkin, molemmille löytyi omat sarjat. Menestys olisi vain plussaa. Me mukana olleet liikunnanopet ja -ohjaajat yllätyimme positiivisesti opiskelijoiden suorituksista ja huikeasta menestyksestä. 

Kisojen järjestelyistä vastasi SAKU ry. yhteistyössä Varalan urheiluopiston kanssa. Opiskelijat saivat näin myös suoritettua näyttöjä opintoja varten. Iso tapahtuma vaatii paljon järjestäjiltä; pitää hoitaa tuomaroinnit, mittaamiset, kirjaamiset kisapaikoilla, opastus, kisakanslia tehtävät, liikenteen ohjaus tarvittaessa, palkintojen jako, tiedottaminen, markkinointi, ilmoittautumiset, ruokailut, kyyditys eri kisapaikkojen välillä, mahdollinen iltajuhla jne. Kokonaisuudessaan SAKUgameseissa järjestelyt toimivat hyvin. Uskon, että pystymme ottamaan täältä mallia Sampon järjestämiin syyskisoihin ja saada tapahtumasta vähintään yhtä toimiva ja viihtyisä.

Tässä muutamia kuvia eri tapahtumapaikoilta. (kuvat SAKU ry.) 

Rasmus Koikkalainen
 











SoteYB21 opiskelijoita keilahallilta


 














Tapahtumatorin kokeilulaji: kiiking
















Alakuvassa Sampon beach volley -mestarit David ja Aleksander, sekä Julia.





 
















Sampon SähköYB20, Hopeaa SAKUsählyssä.























Sampo saavutti kymmenessä eri sarjassa yhteensä 6 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia. Mitalisteja oli huimat 23 (joukkueet mukaan lukien).

KULTAA

  • Beach volley, sekasarja: Miima Matikainen (SoteYB21) 
  • Beach volley, harraste pojat: David Shangareer (Auto21), Aleksander Inevatov (Puu19) 
  • Keilailu, joukkuekisa: Roosa Pusa (SoteYA21), Veera Häkkinen (LiikeY21), Emma Nuutinen (EltYA21) 
  • Frisbeegolf, pojat amatöörit: Juho Riissanen (ProsY20) 
  • Toistovoimapunnerrus, tytöt: Veera Häkkinen (LiikeY21) 

HOPEAA

  • Keilailu, joukkuekisa: Jarmo Sikiö (SoteYB21), Niko Hulkkonen (SoteYB21), Jarkko Kokkonen (TiviY21) 
  • SAKUsähly, SähköYB20: Lenni Nikkilä, Rasmus Koikkalainen, Veeti Martikainen, Veeti Korhonen, Arttu Kaljunen, Eelis Varila, Teppo Hokkanen, Veeti Hyvärinen 

PRONSSIA

  • Beach volley, sekasarja: Riikka Sikiö (SoteYB21) 
  • Minigolf, joukkuekisa: Niko Hulkkonen, Jarmo Sikiö 
Lisäksi henkilöstön minigolfsarjassa kultaa Sakke Haapiaiselle. 

Erästä kollegaani lainaten: ”uskomatonta mitä supermiehiä ja -naisia!” Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille sekä järjestäjille! 

Sakke Haapiainen