Uutiset
Rakennusalan monikulttuurinen ryhmä rakentaa yhteistä tulevaisuutta
Imatran rakennusalalla on koulutettu rakennusalan ammattilaisia monikulttuurisessa opiskelijaryhmässä. Lähtökohta ei ollut helppo, mutta kokemukset ovat olleet erinomaisia.
Tekemisen meininkiä alusta alkaen
Kun ryhmä saapui työmaalle, heidän taustansa vaihtelivat, mutta yhdistävänä tekijänä oli selkeä motivaatio. ”He eivät tulleet pystymetsästä,” kertoo ryhmän opettaja Kalle Luostarinen. ”Heillä oli jo jonkinlaista kokemusta rakentamisesta, ja se näkyi heti tekemisessä.”
Alusta asti ryhmässä vallitsi vahva työnteon kulttuuri. Aamulla oltiin ajoissa, ja usein päivän päätteeksi opettajan piti melkein käskeä heitä lopettamaan työt ja lähtemään kotiin. Erityisesti vaikutuksen Luostariseen teki se, kuinka tekemisen meininki levisi ja tarttui kaikkiin: työmaalla syntyi nopeasti yhteisöllinen ilmapiiri, jossa kaikki puursivat yhdessä.
Kohtaamiset opettavat molemmin puolin
Yksi tärkeä tekijä onnistumisessa oli suomalaisista ja ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista muodostettujen työparien luominen. Tämä ei ollut pelkkä käytännön ratkaisu, vaan tietoinen valinta, jolla haluttiin vahvistaa ryhmän yhteishenkeä. ”Se kyllä toimi,” Luostarinen kertoo. ”Kun motivaatio ja tekemisen ilo tarttuivat, suomalaisnuortenkin työtahti ja asenne kohenivat.”
Vaikka kielellisiä haasteita oli, ne eivät muodostuneet esteiksi. ”Kun selitän asiaa perusteellisemmin maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille, samalla se avautuu myös muille. Tämä on opettanut minut puhumaan selkeämmin, mikä hyödyttää kaikkia,” Luostarinen pohtii.
Motivaatio kantaa pitkälle
Ehkä suurin avain ryhmän toimintaan oli opiskelijoiden alusta asti osoittamansa motivaatio. "Eihän me opettajat olla tehty mitään ihmeitä – olemme vain toimineet mahdollistajina,” Luostarinen toteaa vaatimattomasti. Luostarinen arvelee, että suurin osa opiskelijoista aikoo jatkaa alalla ja rakentaa tulevaisuuttaan Suomessa.
Tulevaisuus näyttää valoisalta
Tällä hetkellä ryhmän opinnot etenevät hyvään tahtiin, ja työmaalla nähty asenne kantaa heitä eteenpäin. Vaikka haasteita voi tulla vastaan, tähänastiset kokemukset ovat osoittaneet, että erilaisista lähtökohdista voi yhdessä ponnistaa pitkälle.
Tarinat kuten tämä ovat hyvä muistutus siitä, kuinka vastuullisuus ja yhteisöllisyys eivät ole vain sanahelinää – ne ovat ihan arkisia tekoja.
Rakennusalan monikulttuurinen opiskeluryhmä on valittu Sampon marraskuun vastuullisuusteoksi. Opiskeluryhmän tarina on esimerkki sosiaalisesta ja kulttuurisesta vastuullisuudesta, koska siinä edistetään monikulttuurista yhteistyötä, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Monimuotoisuus voi olla voimavara, joka rikastuttaa yhteisöä, lisää osallisuutta ja rakentaa siltoja eri kulttuurien välille.