Uutiset
Alle 30-vuotiaiden ammattiin valmistuvien työllistymistä edistävä Duuniseteli on haussa jälleen maaliskuussa
1500 euron arvoisen Duunisetelin tarkoituksena on tarjota ammattiin valmistuville nuorille mahdollisuus hankkia työkokemusta ja tukea nuorten työllistymistä. Vuonna 2022 hakukierroksia tulee olemaan neljä ja ensimmäinen hakuaika on 21.3. – 4.4.2022. Duuniseteliä haetaan sähköisellä lomakkeella.
– Käytännössä seteli toimii kahdella tavalla: ensinnäkin se tukee nuorta työn etsimisessä, ja toiseksi se kannustaa yrityksiä palkkaamaan nuoria työntekijöitä, Imatran kaupungin työllisyysasiantuntija Marika Vento kertoo.
Työnhaussa seteli on kovaa valuuttaa. Kun nuorelle on valmistumisen jälkeen myönnetty seteli, hän lähtee etsimään työtä. Työnantajalle hän voi näin tarjota paitsi työpanoksensa myös 1500 euron suuruisen tuen palkkakuluihin.
Saimaan ammattiopisto Sampon sähköalalta valmistunut Nico Paananen kertoo Duunisetelistä olleen hyötyä valmistumisen jälkeisessä työnhaussa.
– Työllistyin kolmen kuukauden sisällä valmistuttuani. Duunisetelistä oli kyllä apua töiden hakemisessa, ja Duunisetelin hakeminenkin oli suht helppoa.Kevään 2022 ensimmäisellä hakukierroksella jaetaan 5 seteliä: Lappeenrannassa 2 kpl, Imatralla 2 kpl ja Ruokolahdella 1 kpl. Toinen hakukierros tulee jo alkukesästä, jolloin jaossa tulee olemaan enemmän seteleitä. Jos hakijoita on enemmän kuin jaettavia seteleitä, setelit arvotaan.
Duuniseteliä jaetaan nyt toisena vuonna peräkkäin. Kaiken kaikkiaan vuonna 2022 jaossa on 25 seteliä.
– Ensimmäisten hakukierrosten perusteella voimme jo todeta, että seteli todella helpottaa työllistymistä, kertoo Lappeenrannan Ohjaamon ohjaamonuorisotyöntekijä Nina Laine
Kunnat rahoittavat Duuniseteliä
Duuniseteli on syntynyt yhteistyön tuloksena – toteuttajina ovat olleet Etelä-Karjalan kuntia, Ohjaamot ja Saimaan ammattiopisto Sampo. Rahoitus seteleihin tulee kunnilta. Tässä vaiheessa mukana ovat Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti, Parikkala ja Lappeenranta.
Duuniseteliä hakevan tulee olla alle 30-vuotias Saimaan ammattiopisto Samposta 1.1. – 4.4.2022 välisenä aikana valmistunut nuori. Seteleitä voivat hakea nuoret, joiden kotikunta on kunkin hakuajan seteleiden jakamisessa mukana. Kevään ensimmäisessä haussa kunnat ovat Lappeenranta, Imatra ja Ruokolahti. Hakeminen tapahtuu sähköisen lomakkeen kautta, ja haku käynnistyy 21.3.2022.
Ohjaamot tarjoavat nuorille tukea työnhaussa: tukea ansioluettelon ja työhakemuksen laatimisessa sekä työpaikan etsimisessä. Lisäksi Ohjaamot kannustavat ja tukevat vahvuuksien tunnistamisessa. Työllistävän yrityksen tulee toimia Etelä-Karjalan alueella, ja työllistämisaika tulee olla vähintään kolme kuukautta. Lisäksi nuorelle pitää maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työtä tulee olla vähintään 20 tuntia viikossa ja 4 tuntia päivässä.
1500 euron tuki maksetaan työnantajalle ja tuki tulee käyttää nuoren työntekijän palkkakulujen ja lakisääteisten työnantajakulujen kattamiseen. Tarkemmat ohjeet nuorille ja yrityksille löytyy osoitteista imatra.fi/duuniseteli (Rautjärven, Ruokolahden, Parikkalan ja Imatran nuoret) ja lappeenranta.fi/duuniseteli (Lappeenrannan nuoret).
Lisätiedot:
Johanna
Mäkinen, ohjaamoneuvoja, Ohjaamo Imatra
johanna.makinen@imatra.fi
020
617 7277
Nina
Laine, ohjaamonuorisotyöntekijä, Ohjaamo Lappeenranta
nina.laine@lappeenranta.fi
0405041946
![](files/4001/763/Duuniseteli_otsikkokuva.png)