Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

19.12.2017 14.03

Ammatillisen koulutuksen reformi ja lakimuutokset

Reformista puhutaan paljon ja se on yksi suurimpia uudistuksia, mitä ammatillisen koulutuksen kentällä on tehty. Tässä muutokset pähkinänkuoressa. Lisäksi linkki videoihin, jotka selventävät lisää.

Reformissa nykyiset lait yhdistetään uudeksi sekä nuoria että aikuisia koskevaksi lainsäädännöksi. Lisäksi uudistetaan koulutuksen rahoitus, ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Reformin uudistukset tulevat voimaan vuoden 2018 alusta. Samanaikaisesti reformin kanssa on menossa valtiovallan säästötoimet ja monesti reformi ja säästöt sekoitetaankin toisiinsa.

Reformin ajatuksena on ottaa paremmin huomioon opiskelijoiden ja työelämän tarpeet. Opiskelija opiskelee ammatin yksilöllisesti, joustavasti ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Aikaisempi osaaminen hyödynnetään entistä paremmin ja opiskellaan sitä, mitä puuttuu. Opiskeluaikojen lyhentyessä työelämään ja jatko-opintoihin siirtyminen nopeutuu. Ohjauksen tarve korostuu ja opettajien rooli muuttuu valmentamisen suuntaan.

Tutkintojen määrä vähenee. Tutkinnot tulevat entistä laaja-alaisemmiksi ja erikoistumista saadaan osaamisaloilla ja yksilöllisillä valinnoilla. Osa nykyisistä tutkinnoista yhdistyy ja osa jää pois. Tutkintojen perusteet uudistuvat vuoden 2018 aikana eli muutoksia tulee siihen mitä ammattia varten opiskellaan. Nykyiset tutkintotoimikunnat lakkautetaan ja tilalle perustetaan työelämätoimikunnat. Jatkossa on vain yksi näyttöjärjestelmä. Osaamisen arviointi muuttuu viisiportaiseksi.

Rahoitusjärjestelmä muuttuu niin, että rahoitukseen vaikuttaa jatkossa opiskelijamäärien lisäksi entistä enemmän opiskelijoiden suoritukset (tutkinnot ja tutkinnon osat). Myös työllistyminen ja jatko-opintoihin siirtyminen vaikuttavat rahoitukseen.

Koulutuksiin hakeutuminen
Yhteishaku säilyy edelleen perusopetuksen päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. Omat hakuajat säilyvät edelleen Valma-koulutukseen (ammatilliseen koulutukseen valmentava) ja erityisammattioppilaitoksiin hakeutumisessa. Muina aikoina koulutuksiin hakeudutaan jatkuvan haun kautta. Koulutuksiin voi hakea ympäri vuoden ja koulutuksen aloittaminen on joustavaa riippuen vapaista opiskelupaikoista ja missä vaiheessa milläkin alalla voi aloittaa opiskelun.

Yhteishaun valintaperusteissa on jonkin verran muutoksia. Peruskoulun päättävä ja Valma-koulutuksen käynyt säilyttää lisäpisteet päättövuonna ja sitä seuraavana vuonna. Valtakunnallinen kielikoe poistuu; koulutuksen järjestäjä päättää kielitaidon mahdollisesta testaamisesta. Sampossa on sovittu, että kielikoe järjestetään.

HOKS (Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma)
Aikaisemman nuorten koulutuksissa olleen HOPSin (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja aikuisten henkilökohtaistamisen tilalle tulee HOKS. HOKS on keskeinen asiakirja, joka on opiskelijan yksilöllisten opintojen ja osaamisen suunnittelun ja seurannan työkalu. Erityinen tuki on osa HOKSia.

Koulutussopimus ja oppisopimus
Reformin tavoitteena on lähentää koulutusta ja työelämää; oppimista on enemmän työpaikoilla ja työllistymisen kynnys laskee. Nykymuotoisen työssäoppimisen korvaa uusi koulutussopimus. Koulutussopimus ja oppisopimus ovat kaksi työpaikalla tapahtuvaa opiskelun muotoa, jotka joustavasti voivat vaihdella opintojen aikana. Koulutussopimuksen aikana opiskelija hankkii osaamista työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä HOKSin mukaisesti ja opiskelija ei ole työsuhteessa. Koulutussopimuksessa ei makseta palkkaa eikä työpaikalle koulutuskorvausta. Oppisopimus perustuu määräaikaiseen työsuhteeseen, on siis palkallista ja tähtää joko tutkintoon tai tutkinnon osaan. 

Opiskelijoiden osalta myönteisiä muutoksia ovat maksuton ateria kaikille niille opiskelijoille, jotka opiskelevat ammatillista perustutkintoa päätoimisesti sekä opiskeluterveyden laajemmat palvelut. Kaikille perustutkinnoissa opiskelevilla kuuluu jatkossa yhteiset tutkinnon osat. Yhteisten tutkinnon osien painotuksissa on tapahtunut muutoksia. Matematiikan sekä työelämässä ja yhteiskunnassa toimimisen painotus on lisääntynyt. Uutena painottuu myös digitaalisuus, opiskelu- ja urasuunnittelutaidot, kestävä kehitys ja taide ja luova ilmaisu.

Lisää tietoa: Ammatillisen koulutuksen reformi 2017 laki hyväksytty 30.6.2017 AMKE koonti

Katso videoita: https://www.youtube.com/watch?v=qWjecOxuXag&list=PLiQUCEQZ2TgJ7VdIav757Y754B45_gBwk&index=9


Lisätietoja:
rehtori Antti Lehmusvaara, antti.lehmusvaara@edusampo.fi, p. 040 501 4244
apulaisrehtori Anne Poutanen, anne.poutanen@edusampo.fi, p. 040 723 6803
apulaisrehtori Sakari Kivimäki,  sakari.kivimaki@edusampo.fi, p. 040 092 8481
palvelujohtaja Riitta Moilanen,  riitta.moilanen@edusampo.fi, p. 040 149 7475



Palaa otsikoihin