Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

30.5.2017

Ammattiin valmistuneita juhlittiin Lappeenrannassa

Saimaan ammattiopisto Sampossa vietettiin Lappeenrannassa valmistujaisjuhlia tiistaina 30.5.2017. Kaupungintalon Lappeenranta-salissa oli totuttuun tapaan kaksi juhlaa, joissa valmistui yhteensä noin 350 uutta ammattilaista.

Lappeenrannassa juhlapuheen piti koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi, joka kehui opetushenkilöstön toimintaa muutosten paineiden alla. Hän totesi, että muutosten myllerryksessä opiskelija on kuitenkin keskiössä. Tuoreita ammattilaisia hän kehotti olemaan aktiivisia työnhaussa.

Rehtori Antti Lehmusvaara kertoi, että kuluvan vuoden aikana lähes 800 eri alojen ammattilaista on valmistunut. Hän totesi, että reformiuudistuksen alla on pidetty kiinni opetuksen resurssista, jota ei vähennetä. Työelämän muutokset ovat pysyviä, ja siksi rehtori neuvoi valmistautumaan niihin, ei pelkäämään niitä.

Kaksoistutkinnossa ylioppilaaksi lakitettiin Lappeenrannassa 21 henkeä. Imatralla kaksoistutkinnon suoritti 12 henkeä.

Valmistuvien opiskelijoiden puolesta puhui ajoneuvoasentaja ja ylioppilas Mikko Jokimies, joka hauskuutti yleisöä:

– Amiksen rentoudesta ja ilmapiirin vapaudesta kertoo se, että näiden kolmen vuoden jälkeen en ole enää varma, mikä on huumorin ja juttujen suhteen youtubessa soveliasta, ja mikä ei.

Valmistujaisjuhlat jatkuvat keskiviikkona 31.5.2017 Imatralla Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa, missä reilut 200 saa tutkintotodistuksen. Yhteensä Sampossa valmistuu kuun vaihteessa noin 550 nuorta ja aikuista.

Hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi piti juhlapuheen.


Rehtori Antti Lehmusvaara kehotti valmistuvia jatkuvasti kehittämään ammattitaitoaan ja osaamistaan.



Lähihoitajat antavat lupauksensa.


Ylioppilaat lakitettiin Gaudeamus Igiturin saattelemana.


Mikko Jokimies puhui kaikkien valmistuvien puolesta.


Palaa otsikoihin