Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

9.11.2023 10.42

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä palkittiin Vuoden Arviointikertomus -kilpailussa

Kuntien ja kuntayhtymien tarkastuslautakunnille suunnattu Arviointikertomuskilpailussa on valittu parhaat arviointikertomukset kolmessa sarjassa. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, joka ylläpitää Saimaan ammattiopisto Sampoa, voitti kuntayhtymien sarjassa Vuoden Arviointikertomus -kilpailun. Kilpailun toteuttivat KPMG yhteistyössä Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan kanssa. Kuntayhtymän tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jouko Partanen ja hallintosihteeri Marjo Ruokoniemi vastaanottivat palkinnon 8.11.2023 järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa.

Tarkastuslautakuntien tehtävänä kunnissa on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista sekä kunnan toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain arviointikertomuksen muodossa. Kilpailu järjestettiin kahdennettatoista kertaa ja sen tarkoituksena on kehittää tarkastuslautakuntien arviointitoimintaa ja arviointikertomusten laadukkuutta.

Tuomariston perustelut voittajan valinnalle olivat seuraavat:

"Kilpailussa arvioinnin lähtökohtana oli kuntayhtymän valtuuston hyväksymä talousarvio vuodelle 2022, joka sisältää myös toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022–2024. Arviointikertomuksen vahvuus on sen kattava ja monipuolinen tarkastelu. Kertomus sisältää koulutuskuntayhtymän toimialan kannalta oleellisimmat asiat ja arvioinnin laajuusulottuvuus on hyvällä tasolla. Erityishuomion ansaitsee tavoitteiden toteutumisen arviointi, joka etenee yksityiskohtaiseen ja analyyttiseen tarkasteluun. Sarjassaan tämä arviointikertomus erottuu edukseen myös tavassa, jolla se huomioi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Arviointikertomuksen teksti on helposti ymmärrettävää. Kehittämiskohteina voidaan pitää aineistojen monipuolisempaa hyödyntämistä sekä arviointipäätelmien ja tehtävien suositusten välisen yhteyden vahvistamista." (KPMG.com)


Palaa otsikoihin