Uutiset
Kansainvälistä toimintaa syksyllä Sampossa
Kansainvälisyystoiminta Saimaan ammattiopisto Sampossa on lähtenyt syksyn tullen taas hyvin liikkeelle. Venäjä-yhteistyö jatkuu vilkkaana, mutta työssäoppimaan lähdetään runsaasti myös muihin maihin.
Lähihoitajaopiskelijoiden Working together for better future -hanke on käynnistynyt Viipurin Puskin-instituutin kanssa. Syksyllä hanke painottuu vanhusten kanssa tehtävään työhön ja keväällä päiväkoti-ikäisiin. Opiskelijat molemmista kouluista aloittivat vanhusten viikolla toteutettavien aktiviteettien suunnittelun, ja mukana ohjaamassa on kolme opettajaa. Yhteistyö jatkuu lähiviikkoina Viipurissa. Hankkeeseen liittyvään seminaariin Viipurissa 15.12. osallistuvat Venäjä-verkoston jäsenet ja oppilaitosten edustajia.
Tällä viikolla saimme Aleksandrovisk Collegesta kolme opiskelijaa ja opettajan Tuurikokki-opetusravintolaan valmistamaan italialaista ruokaa. Vastaavasti Samposta suuntaa viisi opiskelijaa yhdessä opettajansa kanssa syys-lokakuun vaihteessa Viipuriin saamaan piirakoiden tekotaitoja.
Marraskuussa suomalais-venäläinen Kapusta-kisa käydään Mikkelissä, jonne kaksi Sampon kokkiopiskelijaa aloittaa valmentautumisen. Sosnovy Boriin lähtee niin ikään marraskuussa kaksi Imatran sähköalan opiskelijaa kisaamaan yhdessä Etelä-Savon ammattiopiston kilpailijoiden kanssa sähköalan kilpailuun.
Lokakuussa viisi hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelijaa suuntaa Espanjaan, missä he ovat työssäoppimassa vuoden loppuun asti. Kansainvälinen työssäoppiminen painottuu kuitenkin kevääseen, jolloin ulkomaille lähtee suuri joukko Sampon opiskelijoita.
Lisätietoja: projektipäällikkö Anna-Liisa Pekkanen, p. 040 745 6290, anna-liisa.pekkanen(at)edusampo.fi