Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

5.5.2022 8.57

Keniasta ja Filippiineiltä tulee lähihoitajaopiskelijoita Lappeenrantaan

Edusampo Oy on aloittanut koulutusviennin. Elokuussa Lappeenrantaan odotetaan kenialaista ryhmää, ja ensi vuoden tammikuussa on tulossa ryhmä Filippiineiltä. Kummassakin ryhmässä on 25 opiskelijaa, ja he opiskelevat lähihoitajiksi.

Opiskelijoilla tulee olla jo omassa maassaan suoritettu sosiaali- ja terveysalan tutkinto, jota he tulevat täydentämään Suomeen. 

Koulutusviennissä käytetään paikallisia kumppaneita, jotka markkinoivat lähtömaassa koulutusta. He myös hoitavat hakuprosessin alkuun. Saimaan ammattiopisto Sampon opettajat matkustavat paikan päälle haastattelemaan ja pitämään soveltuvuuskokeet hakijoille. Valituille alkaa saman tien suomen kielen ja suomalaisen työelämän verkko-opetus.

Kun ryhmä saapuu Lappeenrantaan, opetus tapahtuu englannin kielellä, mutta myös suomen kielen opetus on intensiivistä. Pikkuhiljaa opetuksessa siirrytään suomen kieleen, sillä tiiviin koulutuksen aikana jokainen hetki on tarpeen hoivatyöhön riittävän kielitaidon omaksumiseksi.  Koulutuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa, missä suomen kieltä tarvitaan ja missä kielitaito myös kohenee. Edusampo Oy tuottaa myös harjoittelu- ja työpaikoille kielivalmennusta helpottamaan sopeutumista tiimeissä - puolin ja toisin.

Opiskelijat ovat työssäoppimassa julkisen ja yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Kaikkiaan koulutus kestää noin vuoden.

Hoitaja työntää vanhusta pyörätuolissa.

Työpaikoilla tulijoita jo odotetaan

Etelä-Karjalan hoitajapulaan toivotaan saatavan helpotusta, ja työelämä on lähtenyt koulutusvientiin innolla mukaan. Normaalin lähihoitajien tutkintokoulutuksen ja työvoimakoulutuksen täydentäjänä myös tutkintovientinä toteutuva ammattilaisten lisääminen on tervetullutta. Eksoten toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtaja Anu Koivumäki näkee koulutusviennin mahdollisuutena tilanteen parantamiseksi. 

– Hoitohenkilöstön saatavuus ja riittävyys on varsin vaikeaa. Tämäkään ei yksinomaan riitä, mutta on osana kokonaisuutta. Mielestäni on erittäin tärkeää tehdä yhteistyötä oppilaitoksen kanssa tässä koulutusviennissä.

Työpaikoilla on huomattu, että ulkomaalaisten opiskelijoiden suhtautuminen ikäihmisiin on hyvin luontevaa. Koivumäen mukaan hoitosuhteessa on aina tärkeää luoda luottamus asiakkaan ja hoitajan välille.

– Uskon, että asiakkaat voivat olla hyvin kiinnostuneita ulkomaisista hoitajista, ja keskustelun aiheita löytyy.

Attendon rekrytointikoordinaattori Hanna Gök on samoilla linjoilla ja odottaa jo uusia tulijoita.

– Meillä on entuudestaan kokemusta monikulttuurisesta työvoimasta. Uskon, että uusien työntekijöiden on helpompi sopeutua, kun on muitakin ulkomaalaisia.

Työnantajat painottavat, että työssä edellytetään suomen kielen taitoa ja sen käyttöä. Varsinkin muistisairaat ovat saattaneet unohtaa englannin kielen, jos ovat sitä terveenä ollessaan osanneetkin.

– Mutta kielen oppii puhumalla, kannustaa Koivumäki.

Sampossa käytössä oleva tiimioppimisen malli tukee myös opiskelijoiden sosiaalista kanssakäymistä.

– Ulkomaalaiset opiskelijat halutaan juurruttaa maakuntaan. Kotikansainvälistymisessä auttavat myös Sampon tutor-opiskelijat. Näin opiskelijat oppivat toisiltaan ja tulokkaat pääsevät mukaan sosiaaliseen elämään, kertoo Saimaan ammattiopisto Sampon koulutuspäällikkö Helena Kiuru.

Ulkomailta tulevat opiskelijat saavat valmistuessaan lähihoitajan pätevyyden ja samalla jatko-opintokelpoisuuden, joten he voivat halutessaan hakea esimerkiksi sairaanhoitajan opintoihin ammattikorkeakouluun. 

Koulutusvientiä laajennetaan muillekin aloille

Edusampo Oy:n toimitusjohtaja Terhi Toikkasen mukaan koulutusvienti on pitempikestoinen projekti.

– Näistä kahdesta koulutuksesta on nyt sopimukset allekirjoitettu, mutta neuvotteluja on käyty ja käydään muistakin. Lisäksi Lappeenrannassa alkaa ensi syksynä englanninkielinen Café services -tutkinnon osa, joka suunnataan Suomessa asuville ja tänne muuttaville ulkomaalaisille. Koulutusvienti on meille uusi hieno mahdollisuus.

Toikkasen mukaan neuvotteluja on meneillään muidenkin työvoimapulasta kärsivien alojen koulutuksista ulkomaisille ryhmille. Siivoojien ja kokkien koulutus esimerkiksi kiinnostaa todennäköisesti paikallisia yrityksiä ja kiinnostuneiden toivotaan olevan yhteydessä Edusampoon jo hyvissä ajoin.

Koulutusviennissä rahoittajana voi olla lähtömaan valtio, kansainvälinen järjestö tai suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö tai yritys. Opiskelun tilaajina toimivat ulkomaiset yhteistyötahot, jotka myös varmistavat, että maksut kohdistuvat oikein eikä minkäänlaista kiskontaa voi ilmetä.

Edusampo Oy on Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän tytäryhtiö. Se tarjoaa yrityksille ja yhteisöille palveluja aina yksittäisistä kortti- lupa- ja henkilöstökoulutuksista laajamittaisiin kehittämispalveluihin. Koulutusten toteutuksissa Edusampo Oy käyttää Saimaan ammattiopisto Sampon kouluttajia.

Lisätietoja:


Palaa otsikoihin