Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

14.2.2020

Koulutuskuntayhtymä teki positiivisen tuloksen

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä teki viime vuonna positiivisen tuloksen. Poistojen jälkeen vuoden 2019 tulos on 1,0 miljoonaa euroa. Toimintatuotot olivat 35,1 miljoonaa euroa ja toimintakulut 31,1 miljoonaa euroa.

– Saimme valtionosuusrahoitusta arvioitua enemmän, ja tämä johti positiiviseen tulokseen, kuntayhtymän johtaja, Saimaan ammattiopisto Sampon rehtori Antti Lehmusvaara kertoo.

– Sampossa kehitämme oppimisympäristöjä koko ajan. Hyvä tulos auttaa meitä uusien laitteiden hankkimisessa sekä rakennusinvestointien jatkamisessa.

Vuonna 2019 Sampon oppimisympäristöjä kehitettiin muun muassa hankkimalla metsäkonesimulaattoreita, kappaleenkäsittelyrobotti ja CNC-työstökeskus. Lisäksi elintarvike- ja ravintola-alan tilojen mittava peruskorjaus valmistui maaliskuussa.

Yhteensä koulutuskuntayhtymä teki investointeja 2,2 miljoonalla eurolla. Uutta lainaa tilikauden aikana ei otettu.

Vuoden 2019 aikana koulutuskuntayhtymän ylläpitämässä Saimaan ammattiopisto Sampossa aloitti 1563 opiskelijaa, ja tutkinnon suoritti 1198 opiskelijaa.

Koulutuskuntayhtymässä työskenteli vuoden lopussa 369 päätoimista henkilöä, mikä oli neljä henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötyövuosissa mitattuna tehty työpanos kuitenkin väheni 10,7 henkilötyövuotta vuoteen 2018 verrattuna.

Koulutuskuntayhtymän hallitus käsittelee tilinpäätöstä kokouksessaan 20.2.2020 ja saattaa sen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi 14.5.2020.


Lisätietoja:

Antti Lehmusvaara
kuntayhtymän johtaja        
p. 040 501 4244, 
ant­ti.lehmusvaara@edusampo.fi 

Sari Salopelto
talous- ja hallintojohtaja
p. 040 772 8355,               
sari.salopelto@edusampo.fi


Palaa otsikoihin