Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

2.3.2021 11.14

Koulutuskuntayhtymällä positiivinen tilinpäätös viime vuodelta

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän vuoden 2020 tulos oli laskennallisesti erinomainen. Se pitää kuitenkin sisällään lisärahoituksia, joiden tuomat toimenpiteet realisoituvat vasta tänä ja ensi vuonna. Näin ollen tulevien vuosien tulos tulee olemaan alijäämäinen.

Koulutuskuntayhtymän toimintatuotot vuonna 2020 olivat 36,6 miljoonaa euroa ja toimintakulut 30,9 miljoonaa euroa. Toimintakate 5,7 miljoonaa euroa oli erittäin hyvä. On kuitenkin huomioitava, että valtion myöntämiä lisärahoituksia kirjattiin kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin kuluja. Lisärahoitusta saatiin opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen, lähihoitajakoulutuksen lisäämiseen sekä koronan vaikutusten tasaamiseen. Toimenpiteet toteutuvat ja kulut kirjataan vasta vuonna 2021 tai 2022. Näiltä osin tulevien vuosien tulos tulee olemaan alijäämäinen.

Tilikaudella tehtiin suunnitelman mukaisia poistoja ylittäviä kertapoistoja rakennuksista yhteensä 2,3 miljoonaa euroa perustuen rakennusten arvioituun jäljellä olevaan käyttöaikaan. Lappeenrannan Pohjolankatu 12A -rakennuksen korkea osa on päätetty purkaa tämän vuoden keväällä, ja purkukustannuksista on tehty pakollinen varaus.

Tilikauden tulos oli ylimääräisistä poistoista ja purkukustannuksista johtuen 0,4 miljoonaa euroa, mutta varausten ja poistoerojen jälkeen tilikauden ylijäämäksi jäi 1,7 miljoonaa euroa.

Erityisesti menestyminen tuloksellisuus- ja vaikuttavuusrahoituksen saamisessa antavat entistä paremmat mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa. Toimintavuoden aikana aloitettiin valmistautuminen oppivelvollisuuden laajentamiseen vuonna 2021 sekä mittaviin rakennusinvestointeihin Lappeenrantaan ja Imatralle.

Investointeja toteutettiin vuoden aikana 1,5 miljoonalla eurolla. Tästä pääosa kohdistui oppimisympäristöjen kehittämiseen. Kalusteiden ja tietoteknisten laitteiden lisäksi hankittiin usealle alalle simulaattoreita, robotteja ja erilaisia kuljetusvälineitä. Uusina oppimisympäristöinä luotiin virtuaalinen oppimisympäristö etäopetukseen prosessialalle ja rengaslinja auto-alalle.

Lainakanta tilikauden päättyessä oli 1,5 miljoonaa euroa, eikä tilikauden aikana otettu uutta lainaa. Omavaraisuusaste oli 84,5 %.

Vuoden lopussa Saimaan ammattiopisto Sampossa työskenteli 381 päätoimista henkilöä, lisäystä edellisvuoteen oli 12. Erityisesti opetukseen ja ohjaukseen on rekrytoitu lisää henkilöstöä saaduilla lisärahoituksilla. Opiskelijavuosien määrä Sampossa oli 3037. Näistä valtionosuusrahoitettavien opiskelijavuosien määrä oli 2831. 

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä ylläpitää Saimaan ammattiopisto Sampoa, joka tarjoaa ammatillista koulutusta ja koulutus- ja kehittämispalveluja. Koulutuskuntayhtymän jäsenkunnat ovat Etelä-Karjalan kaikki kunnat. 

Lisätietoja:


Palaa otsikoihin