Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

31.5.2016

Metsäkoulutus ry on perustettu

Metsäalan koulutuksen ja alan yhteistyön kehittämisen vuoksi metsäalalle on perustettu uusi yhdistys, Metsäkoulutus ry. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin Helsingissä 18.5.2016.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää metsä- ja biotalousalan koulutusta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vastaamalla työnantajien, yrittäjien, työntekijöiden ja opiskelijoiden osaamistarpeisiin. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on lisätä alan tunnettuutta ja verkostoitumista siten, että kehitetään eri koulutustasojen sisäistä ja välistä yhteistyötä sekä työelämäyhteistyötä. Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä koulutuksen järjestäjät, oppilaitokset ja muut yhdistyksen päämääriä tukevat oikeuskelpoi­set yhteisöt.

Uusi yhdistys tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen kanssa. Metsäkoulutus ry:n jäseniä ovat muun muassa Metsäteollisuus ry ja kaikki alan keskeiset metsätyönantajat sekä muut toimijat.

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä liittyi Metsäkoulutus ry:n varsinaiseksi jäseneksi seitsemän muun ammatillisen koulutuksenjärjestäjän kanssa.

Koulutuskuntayhtymän hallinnoima Saimaan ammattiopisto Sampo järjestää metsäalan koulutusta ja on hakenut omaa järjestämislupaa metsäkoneenkuljettajakoulutukselle. Sampo haluaa olla aktiivisesti kehittämässä metsäalan koulutusta yhdessä muiden kou­luttajien kanssa.

Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja, rehtori Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara(at)edusampo.fi



Palaa otsikoihin