Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

3.10.2016

Opiskelijoiden osaaminen tuodaan yrittäjien käyttöön

Saimaan ammattiopisto Sampo, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto toteuttavat yhteiskiertueen Etelä-Karjalan Yrittäjien paikallisiin yrittäjäyhdistyksiin syksyn 2016 aikana. Kiertueen toinen osa toteutetaan keväällä 2017.

Kiertueen tarkoitus on tavata paikallisia yrittäjiä, kertoa erilaisista mahdollisuuksista hyödyntää kolmen oppilaitoksen opiskelijoiden osaamista jo opintojen aikana ja tuoda mahdollisia ratkaisuja yrittäjien erilaisiin haasteisiin. Kolmessa oppilaitoksessa on yhteensä yli 13 000 opiskelijaa, joten osaamista ja uusia ideoita löytyy. 

Tilaisuudet sopivat yrittäjille, jotka haluavat mm. kehittää ja kasvattaa liiketoimintaansa, rekrytoida uusia työntekijöitä, tutustua tulevaisuuden tekijöihin tai kaipaavat ratkaisua johonkin täsmähaasteeseen. Oppisopimuksella voi esimerkiksi kouluttaa hyvästä tyypistä erinomaisen työntekijän tai tehdä henkilöstöstä aiempaa monipuolisempia osaajia.

Ammattikorkeakouluopiskelijat voivat esimerkiksi opinnäytetyönään koulutusalasta riippuen laatia yrityksille erilaisia selvityksiä tai suunnitelmia halutusta aiheesta. Mahdollisia ovat myös erilaisten materiaalien, kuten oppaiden, ohjeiden tai verkkomateriaalien tuottaminen. Opinnäyte voi olla myös hyvin toiminnallinen, kuten vaikkapa tapahtuman tai tilaisuuden tuottaminen. 

Yliopiston Firmatiimin välityksellä yritys voi saada tutkimusapua liiketoiminnan kehittämiseen opiskelijatöiden avulla. Harjoitustyöllä voidaan kehittää myös yrityksen strategiaa ja liiketoiminta-ajattelua. Kandidaatin ja pro gradu -työn avulla yritys voi saada uusia näkemyksiä esimerkiksi valtakunnalliseen markkinointiin. Opiskelijan projektityöstä oli suuri apu muun muassa paikalliselle huonekalu startup-yritykselle. Projektityönä tehty markkinaselvitys antoi yritykselle tietoa tuotteiden markkinoinnista Euroopassa.

Oppilaitoksien kautta on mahdollista saada oppisopimusta, harjoittelijoita, työssäoppijoita sekä tekijöitä erilaisiin projektitöihin ja kesätöihin.

Kiertue toteutetaan oppilaitosten yhteishankkeena, ja sen tarkoitus on tiivistää oppilaitosten välistä yhteistyötä sekä edistää opiskelijoiden työelämäyhteyksien syntymistä. Kiertuetta tukemassa ovat myös Etelä-Karjalan kauppakamari, Wirma ja Imatran seudun Kehitysyhtiö.

Tilaisuuksiin voivat ilmoittautua kaikki opiskelijaosaamisesta kiinnostuneet yritykset sekä yhdistykset ja näiden edustajat.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen: www.lyyti.in/opiskelijaosaamista 

Lisätietoja:

  • projektipäällikkö Pauliina Papunen, Saimaan ammattiopisto Sampo, pauliina.papunen(at)edusampo.fi, p. 040 6375220 (5.10. jälkeen)

  • projektipäällikkö Sami Jokelainen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto,

  • sami.jokelainen(at)lut.fi, 040 762 9387

  • suunnittelusihteeri Eini Arponen, Saimaan ammattikorkeakoulu, eini.arponen(at)saimia.fi, 0400 184 394

 


Palaa otsikoihin