Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

4.10.2017

Oppisopimusviikko – ensimmäistä kertaa Suomessa

Valtakunnallista Oppisopimusviikkoa vietetään 9.­–13.10.2017. Työn ja oppilaitosopiskelun yhdistävää oppisopimuskoulusta juhlistetaan verkko- ja paikallistapahtumissa ympäri Suomen. Etelä-Karjalassa oppisopimusviikolla on tarjolla tilaisuuksia niin opiskelijoille, opiskelijoiksi hakeutuville kuin työnantajille ja muille sidosryhmille.

Oppisopimusviikko – ensimmäistä kertaa Suomessa

Vuosittain oppisopimuksella opiskelee noin 49 000 ihmistä ja määrän toivotaan kasvavan entisestään. Siksi oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista halutaan kertoa oman teemaviikon avulla. Oppisopimusviikossa on mukana koulutuksenjärjestäjät ympäri Suomen, ja sen virallisena suojelijana toimii opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Yhteistyökumppaneina ovat mm. opetus- ja kulttuuriministeriö, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT sekä Suomen Yrittäjät.

Vuoden oppisopimusopiskelija edistää saamenkielistä varhaiskasvatusta

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry on valinnut vuoden 2017 oppisopimuspalkittavat. Tunnustukset myönnettiin ensimmäistä kertaa. Vuoden oppisopimusopiskelijaksi on valittu lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittanut Ara Aikio Utsjoelta. Hän työskentelee Utsjoen kunnalla Utsjoen päiväkodin saamenkielisellä Duottaraski-osastolla.

Vuoden työpaikkaohjaajaksi nimitettiin 37 vuotta työpaikkaohjaajana toiminut Jouko Mustalampi painotalo Seripiste Oy:stä Jyväskylästä. Vuoden oppisopimustyönantaja on pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille koulutuksen mahdollistanut Lintulammen asukasyhdistys ry Oulusta. Yhdistyksellä on tällä hetkellä yli 60 oppisopimuskoulutettavaa.


Nykyaikainen ja joustava koulutusmuoto

Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä noin 360. Tutkinnosta noin 80 prosenttia suoritetaan työpaikalla ja 20 prosenttia lähiopintoina oppilaitoksessa, etänä tai verkossa.

Opiskelijalle oppisopimus on tapa hankkia ammatti, suorittaa aloitetut ammattiopinnot loppuun työsuhteessa tai saada lisäkoulutusta omalla työpaikalla tai omassa yrityksessä. Yritykselle oppisopimus on tapa kouluttaa henkilökuntaa juuri omiin tarpeisiin ja saada omalle yritykselle räätälöity koulutuskokonaisuus.

Etelä-Karjalassa järjestettävät oppisopimusviikon tapahtumat löytyvät osoitteesta http://www.edusampo.fi/oppisopimusviikko

Lisätietoa oppisopimuksesta löytyy täältä: http://www.edusampo.fi/oppisopimus                 


Palaa otsikoihin