Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

29.4.2015

Peruskoulujen 8.-luokkalaiset kierroksella Sampossa

Etelä-Karjalan 8.-luokkalaiset ovat olleet tutustumassa Saimaan ammattiopisto Sampon koulutuksiin huhtikuun lopulla. Viiden päivän aikana noin 1200 kahdeksasluokkalaista on kiertänyt koulutusaloilla kuulemassa nykyisiltä ammattiopiston opiskelijoilta sekä opettajilta, mitä milläkin alalla tehdään ja opiskellaan.

Tästä jatkuu yläkoululaisten mietinnät tulevan opinahjon valinnasta syksyllä tutustuen syvällisemmin omaan haaveammattiin. He hakevat toiselle asteelle yhteishaussa vuoden 2016 helmi-maaliskuussa.

Lisätietoja: nivelkoordinaattori Veli Kotila, p. 040 140 8795, veli.kotila(at)edusampo.fi

Prosessialan alku- ja lopputuotteet kiinnostivat.
Tarjoilijan ammattia esiteltiin koulun aidossa ympäristössä.
3D-tulostimet ovat tulleet mukaan opetusohjelmiin.
Kierroksen alussa tai lopussa kasit saivat myös vatsan täytettä.

 


Palaa otsikoihin