Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

7.6.2016

Puunsorvauskurssilla vieraili ministeri Tiilikainen

Saimaan ammattiopisto Sampossa Imatralla on meneillään puunsorvauksen kesäleiri. Puuseppämestarit ry:n ja Suomen Puunsorvaajien järjestämällä 23. valtakunnallisella leirillä edistyneet sorvaajat hiovat taitojaan. Kurssilla on 20 osallistujaa.

Tiistaina 7.6.2016 paikalla kävi tutustumassa myös maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, joka sai lyhyen sorvausopetuksen ja sorvasi piirakkapulikkaa. Ministeri kertoi aiemmin sorvanneensa yläasteella kynttilänjalan ja makkarakepin kahvan.

Puuraaka-aineen puolestapuhujana Tiilikainen peräänkuulutti puurakentamisen lisäämistä Suomessa ja sen vientiä maailmalle. ”Puu on ilmastonmyönteistä ja kestävää materiaalia, joka kestää vuosikymmeniä jopa vuosisatoja.”

Avoimet ovat torstaina 9.6.

Puunsorvauskurssin yleisölle avoimet ovet ovat torstaina 9.6.2016 klo 10 – 17. Silloin myös Etelä-Karjalan puunsorvaajat esittelee toimintaansa. Tilaisuudessa on lisäksi myyntipiste Sorvishoppi, josta voi ostaa sorvaukseen liittyviä työkaluja ja tarvikkeita sekä sorvattuja lahjaesineitä. Kävijät näkevät, miten puut saadaan pyörimään hallitusti ja miten pyörivästä puusta saadaan tehtyä taidokkaasti erilaisia esineitä tai vaikka sorvattuja osia huonekaluihin.

Puunsorvauskurssin opettajina ja ohjaajina toimivat alan kokeneet suomalaiset taitajat: Tero Hulkkonen, Elja Pyykkö, Lauri Vartola, Aulis Haikonen, Antti Sorvamaa ja Kari Koski. Kurssilla opiskellaan monipuolisesti erilaisia sorvaustekniikoita sekä sorvattavien esineiden suunnittelua ja muotoilua. Esineitä valmistetaan pääasiassa kotimaisista puulajeista, sekä kuivasta että märästä puusta.

Lisätietoja:

  • ammattimies Kyösti Mäkinen 040 001 2583, kyosti.makinen(at)edusampo.fi

  • koulutuspäällikkö Vesa Markkanen 040 539 9793, vesa.markkanen(at)edusampo.fi

Paavo Fomkin esittelee Kimmo Tiilikaiselle sorvaamaansa pilliä.


Lyhyen sorvausopin jälkeen ministeri pääsi itse sorvin ääreen. Opastajana Kyösti Mäkinen.


Kurssilla sorvit pyörivät koko viikon.


Muun muassa puupillejä sorvattiin tiistaina.


Palaa otsikoihin