Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

4.4.2016

Sampo-päivänä luovutettiin kunniamerkit ja räpättiin

Maanantaina 4.4.2016 vietettiin Sampo-päivää Saimaan ammattiopistolla. Imatran ja Lappeenrannan urheilutaloille opiskelijakunta oli järjestänyt hauskaa yhdessä tekemistä opiskelijoille ja henkilöstölle. Imatralla kisailtiin zorb-palloturnauksessa ja sumopainissa, ja Lappeenrannassa nautittiin räppäri Nikke Ankaran yllätyskeikasta.

Tasavallan Presidentin myöntämät kunniamerkit luovutettiin Tuija Kaustolalle ja Hannu Makkoselle

Henkilöstön kahvitilaisuudessa iltapäivällä luovutettiin Tasavallan Presidentin 6.12.2015 myöntämät kunniamerkit.

Oppisopimusjohtaja Hannu Makkoselle luovutettiin Suomen Leijonan ritarimerkki ja markkinointisihteeri Tuija Kaustolalle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali. Luovuttajina toimivat yhtymävaltuuston puheenjohtaja Heikki Luukkanen, hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi ja kuntayhtymän johtaja, rehtori Antti Lehmusvaara.

Kunniamerkkien perusteluina mainittiin, että sekä Makkonen että Kaustola ovat tehneet pitkän ja ansiokkaan uran ammatillisen koulutuksen parissa. Makkonen on oppisopimuksen asiantuntijana saavuttanut työnantajien ja koulutusta järjestävien oppilaitosten varauksettoman luottamuksen ja toiminut saumattoman yhteistyön rakentajana eri tahojen välillä. Kaustola on toiminut vaativissa työtehtävissä ammatillisen aikuiskoulutuksen parissa osoittaen sitoutumista, luotettavuutta ja palvelualttiutta.

Hannu Makkonen ja Tuija Kaustola sekä kukittajana hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi

Vuoden opettajaksi valittiin Livio Vilberg

Opiskelijat valitsivat vuoden Sampo-opettajaksi liikunnan lehtori Livio Vilbergin Imatralta. Perusteluina valinnalle opiskelijakunnan Lappeenrannan puheenjohtaja Elina Hokkanen ja sihteeri Risto Temonen kertoivat mm. seuraavaa:

– Livio on rento ja hyvä tyyppi, huumorintajuinen eikä hän ota asioita liian vakavasti

Opiskelijat kehuivat Livio Vilbergiä rennoksi ja hyväksi tyypiksi. Vieressä Elina Hokkanen.

Lämpimät onnittelut Hannulle, Tuijalle ja Liviolle!

Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja, rehtori Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara(at)edusampo.fi

 


Palaa otsikoihin