Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

14.5.2019

Taitaja 2019 -kilpailuun lähtee puuseppäopiskelija Severi

Tämän vuoden Taitaja-kilpailuihin Saimaan ammattiopisto Sampoa edustamaan lähtee 18-vuotias Severi Kosunen.

Severi Kosunen kilpailee huonekalupuuseppä-sarjassa, jonka semifinaaleihin osallistui yhteensä 21 kilpailijaa. Näistä seitsemän pääsi finaaliin. Kosusen valmentajaopettajana toimii Pasi Sokura.

 

Mitä odotat Taitaja-finaalista? Jännittääkö?
– Vähän jännittää joo, mutta hyvillä mielin odotan. Jos sattuu hyvä päivä, niin saattaa tulla menestystäkin… 

Tiedätkö jo, millainen kilpailutyö siellä tehdään?
– Kirjoituspöytä, ollaan saatu vain yksi kuva, josta työ voi vielä muuttua 30%:lla. Kaikki osat olen jo tehnyt harjoitusmielessä, pöytä on kokoamista vaille valmis. Ei se tunnu hankalalta, vaikka on siinä joitakin uusia juttuja. 

Mistä sait kipinän lähteä Taitaja-semifinaaliin?
– Pasi-opettaja houkutteli mukaan. Viime vuonna olin myös semifinaalissa, mutten silloin päässyt finaaliin. 

Severi on kotoisin Puumalasta, mutta asuu nyt Imatralla omillaan. Kesätyöt odottavat Puumalassa rakennusfirmassa. Puusepän koulutuksella löytyy osaamista niihinkin töihin. Ja mahdollinen Taitaja-menestys varmaan vielä vahvistaa työnhakuonnea.

Mitä suunnitelmia valmistumisen jälkeen?
– Valmistun ensi jouluna ja menen ensin töihin, sitten kesällä armeijaan. Sen jälkeen haen rakennusalan töitä Imatran alueelta.

Millaista puualan opiskelu on ollut?
– On ollut mukavaa. Pääsee tekemään käsillä ja toteuttamaan itseään. Tein päättötyöksi paljun – vähän etuajassa. Vien sen kotipaikalle Puumalaan.

 

Tsemppiä kilpailuun Severille!

  

Taitaja 2019 -kilpailu järjestetään Joensuussa 21.–23.5.2019. Yli neljäsataa ammattiin opiskelevaa kilpailee Suomen mestaruudesta. Lajeja on 43.


Lisätietoja:

-        lehtori Pasi Sokura, p. 040 772 8417, pasi.sokura@edusampo.fi

-        https://www.taitaja2019.fi/

 

Severin palju
Päättötyönä valmistuvassa paljussa on ollut monen monta työvaihetta.


Severin palju2


Palaa otsikoihin