Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

11.2.2021 12.44

Työhönsä tyytyväiset asiakasvastaavat – ai ketkä?

Edusampo Oy pitää yhteyttä eri toimialoille koko maakunnassa monin tavoin. Yksi parhaista yhteyskanavista on asiakasvastaava. Kysyimme asiakasvastaavilta, mistä oikein on kysymys. Yhteensä heitä on kymmenen, Markku ja Anna-Maija ehtivät vastaamaan pikaiseen haastatteluun näin.

Mitä asiakasvastaava tekee?

Asiakasvastaava käy asiakasyrityksissä tapaamassa kehittämiskumppaneitamme, kyselee kuulumiset ja esittelee sopivia koulutuksia ja palveluita. Asiakasvastaava neuvottelee oppisopimuspaikoista ja työssäoppimispaikoista ja ohjaa sopivia opiskelijoita yrityksiin oppimaan alaa. Hän osaa valita juuri oikeat opiskelijat kuhunkin paikkaan.

Joitakin asiakkaita tavataan säännöllisesti toimialan kokouksissa. Esimerkiksi Anna-Maija toimii säännöllisesti kokoontuvassa sotealan ohjausryhmässä kuulemassa uutisia kentältä ja tuomassa terveisiä Samposta päin. Anna-Maijan suurimmatkin asiakkaat, Eksote ja Attendo, luottavat asiakasvastaavansa kanssa tehtävään pitkän tähtäimen suunnitteluun, tavoitteena henkilöstön jatkuvan kehittymisen varmistaminen ja hyvinvoiva työyhteisö.

Mikä asiakasvastaavan hommassa viehättää?

Työnkuva on laaja, opettamisen lisäksi saa olla auttamassa opiskelijoita maailmalle, yrityksiä saamaan työvoimaa ja kaikille tietysti uuden oppimista. Markku pohti, mikä mahtaisi olla upein kokemus matkan varrelta eikä oikein osannut valita. Lopulta hän kuvaili, mitä kaikkea on tehty Fazer Makeisten kanssa. Yhdessä on suunniteltu työelämän tarpeisiin makeisteollisuuteen liittyvä työvoimakoulutus, joka starttaa ihan kohta. Siinä opiskelijoilla on hyvä mahdollisuus myös työllistyä kausityöntekijäksi elintarvikealan prosessiteollisuuteen. Siitä sitten vain oppisopimusta laatimaan ensi talveksi!

Käsi- ja taideopiskelijat ovat tehneet Fazerin karkkipapereista kiertotaloushenkistä taidetta, josta otettua kuvamateriaalia Fazer käyttää omassa viestinnässään. Ja on niistä karkeistakin tehty taidetta, syötävää sellaista, esimerkiksi ristiäisiin ja Halloween-juhliin. No onpa todella monipuolista!

Kaksi henkilöä kättelee, näkyvissä vain käsivarret ja kädet.Maksaako kumppanuus ja onko sitten pakko ostaa jotain?

Ei ja ei. 

Joko alkaa kiinnostaa?

Yritys saa monenlaista hyötyä tiiviistä yhteistyöstä oppilaitosten kanssa. Edusampo Oy:n kehittämiskumppaniksi eli asiakasvastaavan vakiasiakkaaksi pääsee helposti. Kumppanuussopimuksessa sovitaan säännöllisestä yhteistyöstä, ja asiakasvastaava sitoutuu huolehtimaan koulutus- ja kehittämistarpeisiin vastaamisesta Saimaan ammattiopisto Sampon monialaisen porukan kanssa.

Kehittämiskumppaniyritys ei sitoudu muuhun kuin yhteydenpitoon. Koulutushankinnoista kumppani saa 5–10 prosentin alennuksen. Lisäideoita täältä: https://www.edusampo.fi/tyoelamalle/kehittamispalvelut_ja_kumppanuudet

Ota yhteyttä!

Terhi Toikkanen, Edusampo Oy:n toimitusjohtaja
terhi.toikkanen@edusampo.fip. 040 612 8086



Palaa otsikoihin