Siirry sisältöön

Uutiset

Uutiset

15.5.2017

Lukion jälkeisenä välivuotena voi hyödyntää oppisopimusopiskelua

Lukion jälkeen osa nuorista pitää välivuoden, joko omasta tahdostaan tai jäätyään ilman jatko-opiskelupaikkaa. Vuoden aikana omaa osaamistaan voi kerryttää suorittamalla ammatillisia osatutkintoja oppisopimuksella.

Välivuoden jälkeen jatko-opintoihin hakeutumisessa ammatillisilla osatutkinnoilla voi olla merkitystä. Aikaisempaa osaamista voidaan soveltuvin osin tunnustaa ammattikorkeakoulussa.

Tuoreet ylioppilaat voivat hakeutua Saimaan ammattiopisto Sampoon suorittamaan osia mm. sosiaali- ja terveysalan, liiketalouden sekä hotelli-, ravintola- ja catering-alan tutkinnoista. Koulutuksiin voi hakeutua myös, vaikkei ylioppilaskirjoituksia olisikaan läpäissyt. Myös muiden alojen osatutkintoja voi kysellä. Lisätietoja saa http://www.edusampo.fi/haussanyt -sivulta, josta löytyvät kaikki oppisopimuskoulutukset.

Oppisopimuskoulutus edellyttää ennen koulutukseen hakeutumista työpaikkaa. Työsuhteen kesto tulee olla vähintään 4 kuukautta, ja työtunteja on oltava vähintään 25 viikkotuntia. Tyypillisiä välivuosityöpaikkoja nuorilla ovat kaupat, toimistot, pikaruokaketjut, kahvilat, baarit, leipomot ja hoivalaitokset, missä yllämainittuja osatutkintoja voisi hyvin suorittaa työn ohessa.

Oppisopimuskoulutuksen osaan saattaa sisältyä myös työhön vaadittavia kortti- ja lupakoulutuksia, kuten hygieniapassi tai anniskelupassi. Mikäli ne eivät sisälly koulutukseen, ne on mahdollista suorittaa erikseen opiskelijahinnalla. 

Jokaiselle oppisopimusopiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, ja koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna sisältäen lähi-, etä- ja verkko-opiskelua. Koulutuksen ainoa kustannus on 58 euron tutkintomaksu. Oppisopimuskoulutuksesta työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta oppisopimuspalveluista, ja työ-ja elinkeinotoimiston päätöksellä voi olla mahdollista saada myös palkkatukea.

Osatutkinnon suorittaminen ei vaikuta korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöön eikä tulevaan opintotukeen vähentävästi.

Lukion käyneille on osatutkintokoulutuksiin erillinen non-stop-haku osoitteessa http://www.edusampo.fi/haussanyt, josta myös muu oppisopimuskoulutustarjonta löytyy.

Lisätietoja oppisopimuksesta löytyy täältä: http://edusampo.fi/oppisopimus

Oppisopimuskoulutuksena toteutettaviin osatutkintoihin hakeutumista tehostetaan Nasta-hankkeella, joka on Euroopan sosiaalirahaston ESR:n rahoittama kolmivuotinen hanke.

Lisätietoja:

  • http://www.edusampo.fi/oppisopimus/yhteystiedot

  • projektipäällikkö Anu Nieminen, anu.nieminen(at)edusampo.fi, p. 040 147 6961

  • kesän aikana lisätietoja myös: työvalmentaja Maarit Sydänmaanlakka, maarit.sydanmaanlakka(at)edusampo.fi, p. 040 5494 396



Palaa otsikoihin