Siirry sisältöön

Perustason ensihoitaja

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Perustason ensihoitaja on akuutin hoitotyön ammattilainen. Hän kohtaa työssään äkillisesti sairastuneita ja vammautuneita potilaita, mutta myös asiakkaita, joiden terveysongelmat edellyttävät kokonaisvaltaista tilannekartoitusta sekä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän hyvää tuntemista. Toiminnallaan hän edistää asiakkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä avustaa ja ohjaa arjen tilanteissa, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja terveellisissä elintavoissa.   
Työ tapahtuu moniammatillisessa palveluverkostossa ja yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Vaihtelevassa työssä tarvitaan paineensietokykyä, päätöksentekovalmiutta, hyvää fyysistä kuntoa ja ennen kaikkea hyviä vuorovaikutustaitoja. Digiosaaminen kuuluu perustason ensihoitajan perusvalmiuksiin.

Opiskelu on käytännönläheistä ja varmistaa siten asiakasturvallisen hoitotyön oppimisen. Tiimioppiminen, harjoitustehtävät, taitoharjoittelut ja opiskeluun liittyvät lukuisat simulaatiot mahdollistavat opiskelijalle hyvän perusosaamisen. Pitkät oppimisjaksot tarkoin harkituissa työpaikoissa viimeistelevät ammatillisen osaamisen.

Perustason ensihoidon opintoihin sisältyy ajoharjoittelua ambulanssilla, ja siksi opiskelijalla tulee olla vähintään B-luokan ajokortti ennen osaamisalan opintojen alkua. Ensihoitoon työllistymisen kannalta on kuitenkin hyödyllistä hankkia suoraan C1-luokan ajokortti.


Työpaikkoja 

  • terveysaseman vastaanotto
  • sairaalan valvontaosasto
  • kotihoito
  • päivystys/osasto
  • ambulanssi

Jatko-opintomahdollisuuksia

  • sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, ensihoitaja (AMK) 
  • yliopisto
  • Pelastusopisto
  • Poliisiammattikorkeakoulu


Aloituspaikat kevään 2022 yhteishaussa

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto: perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja

  • Lappeenranta: 11 paikkaa

Lisätietoa

Lappeenranta
opinto-ohjaaja
Katri Huittinen
040 136 4685
katri.huittinen@edusampo.fi