Siirry sisältöön

Näin toimimme

Kuule, näe ja välitä

Jokaisella opiskelijalla ja henkilökuntaan kuuluvalla on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Väkivaltainen ja aggressiivinen käyttäytyminen on ehdottomasti kiellettyä, ja henkilökunnalla on velvollisuus puuttua siihen. Kaikki fyysiset väkivaltatapaukset käsitellään ja tarvittaessa asia ilmoitetaan poliisille. Sekä aggressiivisesti käyttäytyvä että väkivallan kohteeksi joutunut opiskelija ohjataan terveydenhoitajan tai kuraattorin vastaanotolle.  

Sukupuoleen perustuva häirintä ja ahdistelu ovat kiellettyjä. Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu määritellään yksipuoliseksi fyysiseksi tai sanalliseksi käyttäytymiseksi, joka on aina kohteelle vastentahtoista tai ei-toivottua. 

  • Opiskelija  - kerro epäasiallisesta kohtelusta tai havainnoista! Sampon koko henkilöstön tehtävänä on teon välitön keskeyttäminen ja asian vieminen eteenpäin vastuuopettajalle.
  • Vastuuopettaja keskustelee opiskelijan ja toisen osapuolen kanssa. Keskusteluun otetaan mukaan sovittaessa alaikäisen huoltaja ja/ ohjaus- ja tukihenkilöstöä.
  • Sovitaan yhdessä jatkotoimenpiteet.
  • Tukena voivat olla esimerkiksi kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja, opo, erityisopettaja, koulutuspäällikkö, kollega.

Epäasialliseen tekoon syyllistynyt opiskelija

  • Jos epäasiallinen käytös jatkuu, asia käsitellään koulutuspäällikön johdolla
  • Järjestyssääntörikkomuksista (esim. aggressiivinen käyttäytyminen tai opetuksen häirintä) on koulutuksen järjestäjällä oikeus määrätä kurinpitotoimia (katso Lainvastaiset teot -videot Simpasta tai Santrasta)
  • Tarvittaessa tehdään tutkintapyyntö poliisille. 

Muita toimenpiteitä

  • Voit pyytää kirjallisen selvityksen tapahtuneesta. Oppilaitoksen ja muun koulutusta ja opetusta järjestävän yhteisön on annettava kirjallinen selvitys hänelle, joka katsoo joutuneensa syrjinnän kohteeksi. Selvitys auttaa arvioimaan, onko kyseessä syrjintä. Voit pyytää apua tai tukea jo keskusteluun ja yhteydenottoon. 
  • Voit ottaa yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun (www.syrjinta.fi), jos epäilet syrjintää yhdenvertaisuuslain perusteella. Jos taas tapaus koskee tasa-arvolain kieltämää syrjintää, voit ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun (www.tasa-arvo.fi). 
  • Tapauksen voi viedä myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan (www.yvtltk.fi/fi/) arvioitavaksi mikäli asiassa sovelletaan yhdenvertaisuuslakia. Lautakunta ei voi määrätä hyvitystä tai muuta korvausta maksettavaksi. Lautakunnan päätöksistä voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta. 
  • Jos kyseessä on työturvallisuuslaissa kielletty häirintä tai työsopimuslain vastainen menettely, voi ohjeita ja neuvoja työpaikalle pyytää työsuojeluviranomaiselta (www.avi.fi). 
  • Mikäli epäilet, että on tapahtunut rikos, voit tehdä rikosilmoituksen poliisille (https://poliisi.fi/tee-rikosilmoitus).