Emma Kettunen painoi yo-lakin päähänsä 5.6.2021 ja hymyili kilpaa auringon kassa. Syytäkin oli: tuore ylioppilas valmistui jo jouluna lähihoitajaksi ja aloittaa ensihoitajan opinnot LAB-ammattikorkeakoulussa syksyllä.
Miksi hait aikanaan lähihoitajan opintoihin?
– Osittain se tulee varmaan suvun kautta, vanhempien puolella moni on hoitoalalla töissä. Olen ulospäin suuntautunut, ja auttamisen halu on aina ollut kova. Pienestä pitäen unelma-ammatti on ollut ensihoitaja.
Entä kaksoistutkintoon, miksi?
– Olen tykännyt haastaa itseäni enkä ole mennyt sieltä, missä aita on matalin. Asetan tavoitteita ja menen niitä kohden. Ajattelin, että ammattiopistosta saa ammatin, ja lukion yleissivistävyydestä on varmasti tulevaisuudessa hyötyä.
Emma valmistui lähihoitajaksi ripeään tahtiin 2,5 vuodessa. Osin tämä selittyy alan kesätöillä.
– Ensimmäisen vuoden jouluna hain jo aktiivisesti kesätöitä ja pääsin ihme kyllä hoiva-avustajaksi kesäksi. Siitä lähtien olen joka kesä ollut hoivapuolella töissä. Valmistumisen jälkeen työskentelen nykyisin keskussairaalassa akuutissa sairaanhoidossa. Jatkan syksyllä keikkahoitajana amk-opintojen ohella.
Emma palkittiin Sampossa stipendillä hyvästä opintomenestyksestä. Jatko-opintopaikka kilahti hänen sähköpostiin toukokuun lopulla, ja se oli erittäin mieluinen uutinen.
– Todistuksella pääsin suoraan sisään. Työn tekeminen ja vaivannäkeminen siis palkitaan! Tosi hyvillä mielin lähden jatkamaan opiskelua.
Vaikka koronatilanne on jo hieman rauhoittunut, se rajoittaa juhlimista edelleen.
– Pienimuotoiset juhlat uskalsimme pitää. Samalla juhlitiin ylioppilaaksi ja lähihoitajaksi valmistumista. Joulukuussa kun jäi juhlat pitämättä.
Mitä haluat sanoa yläkoululaisille, jotka miettivät tulevaisuutta?
– Ei kannata pelätä unelmoida ja asettaa tavoitteita. Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, ja kokemuksia rikkaampana eteenpäin. Koulussa saa aina apua, ja elämäntilanteen mukaan edetään. Kuuntele oman sydämesi ääntä. Mene sitä kohti, mikä sinua kiinnostaa, älä kavereiden perässä.