”Samat vehkeet kuin paperitehtaalla” – sähköalan simulaatiotila mallintaa paperitehtaan toimintaa
Saimaan ammattiopisto Sampon sähköalan helmikuussa 2020 käyttöön otettu oppimisympäristö hohtaa uutuuttaan. Oppimisympäristöstä löytyy 12 työpistettä, joista jokainen on varustettu sähkömoottorilla ja taajuusmuuttajalla.Oppimisympäristön avulla voidaan simuloida esimerkiksi tilannetta, jossa rikkoontunut taajuusmuuntaja täytyy korvata uudella laitteella.
– Edellä kuvattu taajuusmuuttajan rikkoontumistilanne voi olla edessä esimerkiksi paperitehtaalla keskellä yötä, jolloin sähköasentajan täytyy osata tehdä kyseinen työ itsenäisesti.
Kuusitunturi kertoo, että työelämälähtöisyys on ollut koko tilan suunnittelun perusta. Sampon Imatran sähköalan koulutus suuntautuu vahvasti teollisuuteen. Lisäksi Sampo järjestää e-lisä koulutusta ja testausta Stora Enson ja Eforan kunnossapidon henkilöstölle.
– Käytössä on samat vehkeet kuin paperitehtaalla. Näin simulaatiotilassa voidaan harjoitella paperiteollisuudessa tarvittavia taitoja.
Tukena prosessiautomatiikan opinnoissa
Simulaatioluokan laitteita voidaan käyttää myös prosessiautomaation opiskelussa, kunhan luokan taajuusmuuttajat liitetään Profinetin avulla automaatiojärjestelmään. Tällä hetkellä Profinetin asennus on vielä kesken.Kun tila valmistuu, Profinetin käyttökoulutusta tarjotaan myös yrityksille.
– Automaatiojärjestelmä on käytössä Sampon prosessiautomaation tutkinnon osassa, jossa automaatio ohjaa vesiprosessia. Kun saamme nämä 12 moottoripiiriä automaatiojärjestelmään, voimme simuloida pienen paperikoneen sähkömoottorikäyttöjä automaation kautta.
Kuusitunturi kertoo, että tilan kehittämistä vaikeutti tänä keväänä paperiteollisuuden lakko, työsulku sekä Kuusitunturin Stora Ensolta saama karenssiaika Thaimaan loman jälkeen. Lisäksi koronatilanne hiljensi koko projektin yhteistyön Storaenson ja Eforan kanssa.
Kun simulaatioluokka saadaan syksyllä automaation piirin, tilasta tulee todella monikäyttöinen.
– Tila sopii mainiosti sähköautomaation, prosessiautomaation ja prosessiteollisuuden opiskelijoiden opintoihin. Nykyisellään tilaa voi hyödyntää monella tapaa, ja matkan varrella keksitään varmasti lisää tapoja tilan hyödyntämiseen.
Simulaatioluokka on toteutettu William ja Ester Otsakorven säätiön 100-vuotisjuhlarahaston rahoituksella "TEMO - Teollisuusympäristöä simuloiva moottorikäyttöjen oppimisympäristö" -hankkeessa.